Siirry sisältöön
28.10.2020

Oulun kaupungin kulttuuriavustukset vuodelle 2021 haettavissa marraskuussa

Oulun kaupungin vuoden 2021 kulttuuriavustukset ovat haettavina 2.–27.11.2020.

Avustuksia voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin toimijoille sekä taiteen ammattilaisille ja heidän muodostamilleen työryhmille. Avustuslajeja on neljä: tuki tapahtumien ja festivaalien järjestämiseen, projektiavustus, yhdistysten toiminta-avustus sekä ammattitaiteilijoiden työtilatuki.

Avustuksien myöntämisessä noudatetaan sivistys- ja kulttuurilautakunnan vahvistamia avustusperiaatteita. Päätökset myönnettävistä avustuksista tekee kulttuurijohtaja tammikuun 2021 aikana asiantuntijavalmistelun perusteella. Hakemusten arviointiin osallistuvat Oulun kaupungin kulttuuripalvelujen eri alojen asiantuntijat.

Lisätietoja ja lomakkeet löydät Oulun kaupungin kulttuuriavustussivulta.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia