17.06.2020

Kevätkauden virtuaaliset sisällöt tavoittivat Valveen kanavissa!

Poikkeustilanteen tuomat muutokset laittoivat uusiksi myös kulttuuritalo Valveen suunnitelmat. Tilanteeseen reagointiin nopeasti, ja verkkoon siirtyneet esitykset ja aineistot ovat kevään aikana tavoittaneet suuren määrän yleisöä. ValveLive-palvelu on tarjonnut oululaisille virtuaalisen mahdollisuuden kulttuurin esittämiseen ja kokemiseen, ja Oulun lastenkulttuurikeskuksen oppi- ja harrastusmateriaaleille on ollut kysyntää eri puolilla Suomea.

 

ValveLive peruuntuneiden esitysten estradina

 

ValveLive-palvelu avautui 30.3. ja on kevään ajan toiminut paitsi livekonserttien ja -esitysten estradina myös erilaisia linkkejä ja sisältöjä kokoavana vinkkipankkina. Sivulla on kevään ja alkukesän aikana voinut seurata suorana striimauksena 15 live-esitystuotantoa ja lisäksi tallenteena 11 ensiesitystä. Katsojia nämä ovat koonneet yhteensä lähes 11 000. Erityisen suosittua sisältöä ovat olleet lapsille suunnatut konsertit, joista esimerkiksi Liikkuvan Laulurepun muskaria on katsottu tallenteenakin jo lähes 1 700 kertaa. Striimausten ja videoiden lisäksi sivulla on mm. julkaistu musiikkivideosoittolistoja, esitetty oululaisen tuotantoyhtiön elokuvia sekä jaettu linkkejä paikallisen etäkulttuurin pariin.

 

– Kokemukset ValveLivestä ovat hyviä, ja selvittelemme parhaillaan mahdollisuuksia jatkaa jonkinlaista striimaustoimintaa myös syksyllä, vastaava tuottaja Ville-Mikko Sikiö kertoo.

– Laaja oululainen kulttuuritoimijoiden joukko reagoi muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti, ja ValveLiven kokonaisuutta kehitettiin yhteistyössä heidän kanssaan vastaamaan sekä toimijoiden että kulttuuriyleisön tarpeita, hän kiittää.

 

ValveLiven kehittämiseksi on meneillään kysely, johon toivotaan mahdollisimman monen sivuston käyttäjän vastaavan. Kyselyyn pääset ValveLiven sivuilta www.kulttuurivalve.fi/valvelive.

 

Lasten ja nuorten elokuva- sekä sanataidesisällöt olivat suosittuja

 

Myös Oulun lastenkulttuurikeskus siirtyi poikkeustilanteen alettua tuottamaan sisältöä verkkoon niin lasten ja nuorten iloksi kuin opettajien tueksikin.

 

Valveen elokuvakoulun aineistot julkaistiin sen koordinoiman valtakunnallisen Koulujen elokuvaviikon sivuilla www.elokuvaviikko.fi. Kotiopiskeluun ja elokuvan harrastamiseen sopivat elokuvakasvatustehtävät kiinnostivat kohderyhmää niin, että elokuvaviikon sivuston kävijämäärät seitsemänkertaistuivat vuoden takaiseen ajanjaksoon verrattuna: sivustolla oli 15.3.–31.5. välisenä aikana yhteensä lähes 9 600 käyttäjää. Tehtävien yhteyteen tuotettuja videoita katsottiin yli 4500 kertaa, ja myös sivustolta löytyvä lasten tekemien lyhytelokuvien kokonaisuus oli erittäin suosittu keräten yhteensä yli 6000 katselukertaa.

 

Valveen sanataidekoulu sekä keväältä peruuntunut Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikot julkaisi etäohjelmistoa festivaalin verkkosivuilla www.lumotutsanat.fi. Uutena etämateriaalina julkaistiin omat sanataidepaketit alkuopetusikäisille, 3.–6. luokkalaisille, yläkoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille. Lisäksi festivaali järjesti ValveLivessä teatteriesityksen sekä kirjailijatapaamisen ja täydensi laajaa kirjallisuuslähtöisten sanataideharjoitusten materiaalipankkiaan. Lumotut sanat -festivaalin sivustolla oli maaliskuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin vajaa 7000 käyttäjää, ja suosituimmat sivut – sanataidehaaste ja sanataideharjoitukset – keräsivät tuona aikana yhteensä noin 3500 vierailua.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia