Siirry sisältöön
11.05.2020

Kulttuuriterveisiä ikäihmisille ja palvelutaloihin

ValveLiven Linkkejä ja vinkkejä -sivulla on nyt nähtävissä kolme erityisesti ikäihmisille sopivaa kokonaisuutta, joiden kautta kulttuuria voi kokea virtuaalisesti. Lauluhetki, runotervehdys sekä virtuaalinäyttely tuovat koteihin ja palvelutaloihin terveisiä musiikin, runojen ja valokuvien muodossa!
 
Otsikoiden linkit avautuvat Youtubeen. Kaikki videot löytyvät myös ValveLiven sivuilta tämän linkin takaa.
 
Timo Rautio on laulattanut erilaisia ryhmiä jo toistakymmentä vuotta, pääasiallisesti hän on kiertänyt kitaroineen kehitysvammaisten ja vanhuksien palveluyksiköissä. Timon lauluhetket ovat mukaansatempaavia ja iloisen mielen tuovia tuokioita.
 
Sääkirja-hankkeen kevättervehdyksessä kuullaan Hiirosenkodin asukkaiden säähavaintojen pohjalta tehtyjä runoja. Sääkirjatyöryhmä haluaa lähettää videon välityksellä luonnon terveiset eristyksissä oleville!
 
Football Landscapes on Mikko Auerniityn ja Harri Heinosen yhteisproduktio, joka kuvaa jalkapalloa maiseman, arjen ja havaintojen kautta. Valokuvanäyttely avaa eurooppalaista mielenmaisemaa ja kollektiivitajuntaa.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501