Siirry sisältöön
03.01.2023

Elokuvataidetta, monipuolisesti

Oulun Elokuvakeskuksen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esittelyssä yksi keskuksen pitkäaikaisimmista ja suosituimmista elokuvasarjoista: Kansallisen audiovisuaalisen arkiston paikallinen esityssarja. >>

KAVI:n sarjaa esitetään elokuvateatteri Studiossa tiistai-iltaisin. Sarjasta vastaa Oulussa Antti Autio, joka muistelee, että Oulun sarja on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut arkistoelokuvasarja: sarja on käynnistynyt yhtä aikaa Turun ja Tampereen kanssa, vuonna 1969, eikä sen esittämisessä ole ollut katkoksia.

Autio päätyi sarjan puikkoihin oman elokuvainnostuksensa kautta.

– Opiskelin vuosituhannen taitteessa elokuvatutkimusta ja pyörin silloin paljon Elokuvakeskuksella. Siviilipalvelukseni aikana olin opetellut elokuvakoneen käyttämisen, ja innokkaana asiakkaana päädyin tuuraamaan koneenkäyttäjää ja myöhemmin myös mukaan Oulun Elokuvakeskuksen hallitukseen. Kun sitten aikani olin ehdotellut elokuvia, Pesosen Sauli sanoi, että teehän Antti itse, Autio naurahtaa.

Hän aloitti sarjan vetäjänä vuonna 2012.

Ohjelmisto rakentuu ajatuksella

Autiolle on alusta asti ollut tärkeää elokuvataiteen mahdollisimman monipuolinen esittely.

– Pyrin siihen, että kullakin kaudella olisi mukana elokuvia eri vuosikymmeniltä ja eri maista – ei vain elokuvan suurmaista – ja ettei mukana olisi esimerkiksi vain miesten tekemiä elokuvia. Mukana on leffoja, joita pidetään taide-elokuvina, mutta myös populaarimpia teoksia Terminatorista lähtien, hän kuvaa.

Suurin osa katsojista on enemmän tai vähemmän elokuvafaneja, mutta toisinaan jotkut kulttiteokset tai genren klassikot vetävät paikalle oman yleisönsä.

Ohjelmaa rakentaessa Aution käytettävissä ovat periaatteessa kaikki Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kätköistä löytyvät elokuvat. Mukaan tulevia leffoja hän keräilee pitkin vuotta.

– Luen Filmihullua, kirjoja ja nettimedioita ja kirjaan ideoita ylös. Seuraan myös, mitä Kino Reginassa Helsingissä tai muissa kaupungeissa esitetään. Näiden pohjalta syntyy sitten parinkymmenen elokuvan toivelista, joista mukaan tulevat lopulta valitaan.

Autenttisesti kinofilmiltä

Autio kertoo itse olevansa elokuvafanina vähän jumissa viime vuosituhannella. Hän on kiinnostunut esimerkiksi 60–70-luvun uuden aallon elokuvista ja kokeellisesta elokuvasta, ja valtaosa uutuuksista jää häneltä näkemättä. Studion ja muiden arthouse-teattereiden olemassaolo on hänen mielestään tärkeää juuri siksi, että niissä näkee elokuvia, joita muualla ei näe tai jotka puhtaasti kaupallisessa pyörityksessä jäävät vähälle huomiolle.

Studio on myös Oulun ainoa teatteri, jossa elokuvia voi vielä esittää – ja nähdä – filmiltä. Se on paitsi olennaista KAVI:n sarjalle, Aution mielestä myös tapa, millä elokuva on tarkoitettu nähtäväksi:
– Vertaus on vähän kömpelö, mutta kyllähän taulukin on eri asia nähdä museossa kuin taulun kuvana netissä. Filmi on materiaali, ja sen naarmut ja pölyt kuuluvat lajiin.

Kevään 2023 KAVI:n sarjan ohjelma (kavi.fi) >>

Kuvateksti: Kevään 2023 KAVI:n sarja käynnistyy helmikuussa. Antti Autio kertoo tärppinä, että tällä kertaa mukana on muun muassa pari japanilaista elokuvaa.

Kuvat: Jenni Nikkilä


Muita elokuvasarjoja Oulun Elokuvakeskuksella:

Kuukauden pohjoismainen elokuva, yhteistyössä pohjoismaisen elokuvan näyttämö Walhalla ry
Uuden puolalaisen elokuvan sarja, yhteistyössä Suomi-Puola -yhdistysten liitto & Puolan suurlähetystö
Ranskalainen sarja, yhteistyössä Ranskan suurlähetystö

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501