Siirry sisältöön
07.12.2022

Valvesalissa mahdollisuus tutustua Hiekkasilmä-oopperaan 18.12. klo 18

Lukuisten keskusteluiden kautta rakentunut teos kutsuu yleisön mukaan dialogiin.

Hiekkasilmä on alitajunnan kanssa keskusteleva kamariooppera valinnoista, ajan kulumisesta ja peloista. Päähenkilöiden keskinäiset suhteet ja sisäiset maailmat alkavat saada ahtaassa huoneessa uusia sävyjä. Mitä jää sanomatta ja mitä sanotaan? Miksi taloon valuu jatkuvasti hiekkaa?

Yleisö pääsee seuraamaan Hiekkasilmä-kamarioopperan syntyä sunnuntaina 18.12. klo 18 Valvesaliin, jossa esitetään teoksen kuusi ensimmäistä kohtausta. Esityksen lisäksi luvassa on vapaata keskustelua taiteilijoiden kanssa. Tilaisuudessa on glögi- ja torttutarjoilu ja sinne on vapaa pääsy. Paikkoja on viidellekymmenelle.

Hiekkasilmän tuottaa kokeelliseen oopperateatteriin erikoistunut Pohjoinen oopperakomppania | The Northern Opera Company. Kansainvälinen työryhmä, johon kuuluvat oululaisen säveltäjän Sanna Ahvenjärven ja libretisti-ohjaaja Jenni Kinnusen lisäksi sopraanot Johanna Nylund ja Emma Mustaniemi, tanssija Joel Alalantela, puku- ja lavastesuunnittelija Julia Quante (GER/UK), korrepetiittori-kosketinsoittaja Laura Heikkilä sekä lyömäsoittaja Hsiao-Tung Yuan (DEN), on rakentanut Hiekkasilmä-teosta kahdessa työpajassa tämän vuoden aikana.

Lisätietoa esityksestä löydät Pohjoisen oopperakomppanian sivulta >>

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501