Siirry sisältöön
26.09.2018

Tubetähdet ja pelimaailman ammattilaiset Luova luokka -seminaarissa 14.–15.11.

Luova luokka -mediakasvatusseminaari 2018 järjestetään ke 14.11. – to 15.11. Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa. Ohjelma on julkaistu ja ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa: www.kulttuurivalve.fi/luovaluokka. Kaksipäiväinen seminaari tarjoaa virikkeitä ja sisältöjä varhaiskasvatuksen, koulujen, nuorisotyön sekä kirjastoalan media- ja taidekasvatukseen. Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin aikaan järjestettävän seminaarin työpajoissa on tänä vuonna mahdollisuus päästä itse kokeilemaan vaikkapa tubettamista.

Ensimmäisen seminaaripäivän aiheena ovat pelit. Päivän aikana tutustutaan peliteollisuuteen, pelaamisen kautta oppimiseen sekä pelilukutaitoon. Aiheeseen johdattavat mm. pelikasvatuksen asiantuntija Heikki Marjomaa, Oulun pelikampuksen Master Chief Daniel Fischer sekä pelitohtori Tony Manninen. Ensimmäisen päivän työpajaosiossa on lisäksi mahdollisuus tutustua lukemiskulttuurin edistämiseen mediasatutuntien avulla sekä esimerkiksi osallistua elokuvafestivaalin leffanäytökseen yhdessä elokuvan ohjaajan kanssa.

Toisena seminaaripäivänä perehdytään tubettamiseen. Tubemaailmaa tehdään tutuksi niin puheenvuorojen kautta kuin työpajoissakin. Päivän aikana saadaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten videota voi käyttää välineenä opetuksessa? Miten ja miksi pelivideoita tehdään? Mitä vanhemman pitäisi tietää, jos lapsi haluaa ryhtyä tubettamaan? Entä jos on itse kiinnostunut aloittamaan tubetuksen? Asiantuntijoina toimivat mm. tubetulkki Mervi Maatela sekä tubettajat Glyffi ja Kaoru Kitsune. Vanhemman näkökulmaa edustaa Pinkku Pinksun äiti Jaana Sanaksenaho – suosittu tubettaja myös itse.

Keskiviikon seminaaripäivän jälkeen järjestetään yhdessä Pohjoinen valokuvakeskus ry:n kanssa vielä Luova luokka extra -tapahtuma: Maailman ihanin tyttö -valokuvakirjan tekijänä tunnetun Miina Savolaisen luento nuorten selfiekulttuurista.

 

Luova luokka -seminaari: Mitä kuuluu mediakasvatus?
ke 14.11. Peleistä on moneksi
to 15.11. Tubemaailma tutuksi
Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan Sali
Tilaisuus on maksuton

Ohjelma ja ilmoittautuminen: www.kulttuurivalve.fi/luovaluokka 
Lisätiedot myös: Tommi Nevala, Valveen elokuvakoulun tuottaja
044 703 7547 / tommi.nevala(a)ouka.fi

 

Luova luokka -seminaarin järjestämisessä ovat mukana Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut, Oulun kaupunginkirjasto, Valveen elokuvakoulu, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali, Mediakasvatuskeskus Metka ry, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sekä Pohjoinen valokuvakeskus ry.

 

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501