Siirry sisältöön

Kummipäiväkotitoiminta

Oululaisten taidelaitosten tarjoamaa kulttuurikummitoimintaa koordinoi kaupungin kulttuurikasvatuksen kehittämisyksikkö Alakööki. Lastenkulttuurikeskuksen sanataideopettajilla on vuosittain kaksi kummipäiväkotia.

Sanataiteellinen kummitoiminta

Päiväkoti voi valita kummiryhmäksi yhden talon lapsiryhmistä. Kummin tarjoaman sanataidetoiminnan pääroolissa ovat runoleikit, jotka sopivat mainiosti niin pienille taaperoille, vähän isommille leikki-ikäisille kuin eskareillekin.

Sanataidekummin vierailut päiväkotiin

Sanataideopettaja vierailee kummiryhmässä talven ajan esimerkiksi kerran kuukaudessa, yhteensä 3–5 kertaa, n. 30–45 min. kerrallaan. Aikatauluista sovitaan joustavasti suoraan kummiryhmän aikuisten kanssa.

Nukkarikoulutus päiväkodin aikuisille

Sanataideopettaja voi pitää päiväkodin henkilökunnalle pienen koulutuksen kevättalvella. Kummi suunnittelee koulutushetken sisällöt tulevan kevään Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikkojen teemoihin sopiviksi. Näin päiväkodin ryhmät voivat mutkattomasti sukeltaa kevään sanataidesisältöihin ennen vierailua kulttuuritalo Valveelle.

Kummipäiväkodin vierailu Lumotut sanat -festivaalille

Toukokuussa sanataidekummi kutsuu sekä oman kummiryhmän että koko päiväkodin elämykselliselle sanataideretkelle Lumotut sanat -festivaalille kulttuuritalo Valveelle.

 

<< Palaa takaisin Timanttista yhteistyötä – Sanataiteen yhteistyökuvioita

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501