Siirry sisältöön

Näkyväksi! -yhteisötaideprojekti

Merkityksellisiä kohtaamisia ja yhteisöllistä lähiötaidetta valokuvin

Toppilassa ja Puolivälinkankaalla käynnistyy kesällä 2021 neljän kuukauden Näkyväksi! -yhteisötaideprojekti yhdessä asukkaiden ja taiteilija-valokuvaaja Martu Väisäsen kanssa.

"Kohtaaminen kameran kanssa auttaa oman identiteetin hahmottamisessa ja näkyväksi tekemisessä. Oli kyse sitten ihmisestä, alueesta tai arjesta. Näkyväksi-taideprojekti mahdollistaa merkityksellisiä kohtaamia toisten ja kameran kanssa. Jos et halua tulla itse kuvatuksi, tule mukaan kuvaamaan itsellesi arjessa tärkeitä asioita. Näyväksi-kohtaamisessa kuvattavat määrittelevät hetken merkityksen, valta ei ole kuvaajalla tai kameralla."

Projektiin toivotaan mukaan erityisesti sellaisia henkilöitä, jotka ovat aiemmin aristelleet kuvaamista tai jotka kaipaavat hetken kohtaamisen taikaa. Kaikki ovat tärkeitä ja kuvaamisen arvoisia: ihmiset, hetket arjessa ja satunnaiset kohtaamiset. Tavoitteena on kesän aikana saada 100 valokuvaa asukkaiden voimin, joista alkusyksystä tehdään näyttely sisä- ja ulko-olosuhteisiin.

Projekti sisältää:

  • Kahdeksan valokuvaustyöpajaa
  • Kaksi tunnekuvapäivää Martun vetämänä
  • Useita valokuvausteemaisia päiviä
  • Yksilöllistä ja henkilökohtaista valokuvausopetusta
  • Valokuvanäyttelyn ja nettigallerian kuvista

Lisätietoa:

Näkyväksi-verkkosivut >>
Näkyväksi Instagramissa >>
Näkyväksi Facebookissa >>

Projektin kaupunginosataiteilijana toimii valokuvaaja ja taiteilija Martu Väisänen. Mukana ovat myös Kulttuurivoimala sekä Puokkaritalo (asukasyhdistyksen nuoriso- ja perhetoiminta). 

 

<< Palaa takaisin Kaupunginosataiteilija-hankkeen etusivulle

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501