Siirry sisältöön

Omaehtoinen tapahtumajärjestäminen

Oletko kiinnostunut omaehtoisesta kulttuuritapahtumien järjestämisestä? Tältä sivulta löydät vinkkejä eteenpäin.

Oulussa kehitetään omaehtoisen tapahtumajärjestämisen toimintamallia. Kesällä 2019 toimintaa pilotoitiin erityisesti Hollihaan tapahtumakontin eli Hollilavan (linkki avautuu uuteen välilehteen) kautta. Jatkossa yhteisöllisten tapahtumien toimintamallia on tarkoitus levittää myös muille ulkoalueille Oulussa. Mikäli olet kiinnostunut järjestämään kaikille avoimen ja maksuttoman, alle kahdensadan henkilön yleisötilaisuuden, voit olla yhteydessä kaupunginosakulttuurin vastaavaan tuottajaan Ville-Mikko Sikiöön (linkki avautuu yhteystietoihin).

Tietoa ja yhteistyötahoja

Linkit avautuvat uuteen välilehteen.

Perustietoa kulttuuritapahtumien järjestämisestä löytyy Oulun kaupungin Tapahtumajärjestäjän oppaasta.

Kulttuuritapahtumien järjestämisessä tukee yleisten kulttuuripalveluiden lisäksi Business Oulun tapahtuma- ja markkinointiyksikkö. Yhteystietoja Business Oulun tapahtumista ja markkinoinnista vastaaville henkilöille löydät tästä linkistä.

Tapahtumia on mahdollista järjestää myös yhteistyössä Oulun kaupunginkirjaston kanssa. Kaupunginkirjaston tapahtumayhteistyöstä voit lukea lisää linkin takaa

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501