Siirry sisältöön
Koristekuva: Valve-talo ulkoa.

Kulttuuri toimii aina!

Kulttuuritalo Valve on seitsemänä päivänä viikossa avoinna oleva kulttuurin keskus kaikenikäisille. Valveella pääset nauttimaan niin oululaisesta kulttuuriosaamisesta kuin kansallisista ja kansainvälisistä vierailuistakin; nähtävää ja koettavaa on kolmen gallerian, kahden esityssalin ja yhden elokuvateatterin täydeltä!

Valveella pitää majaansa myös iso joukko eri taiteenalojen ammattilaisia, ja monipuolinen yhteistyö taide- ja kulttuuriyhdistysten sekä taiteilijoiden kanssa on keskeinen osa toimintaamme. Myös festivaaleja Valveella vietetään miltei vuoden jokaisena kuukautena.

Paitsi tapahtumia ja tilaisuuksia, Valveelta löytyy lukuisia harrastusmahdollisuuksia. Kädentaitojen tilan ja tanssisalien tarjonnan lisäksi talossa järjestetään monenlaisia kerhoja eri kohderyhmille. Valveella toimii Oulun lastenkulttuurikeskus, jonka toimintaan kuuluu mm. Valveen elokuvakoulun ja sanataidekoulun taideopetusryhmät ja tapahtumat.

 

Artikkeli
Hän on [AlyÆŋ] -taidenäyttely yhdistää kahdeksan henkilön vision yhdeksi taiteilijaksi
Inventing Artists -yhteisötaideprojekti huipentuu kuvitteellisen taiteilijan taidenäyttelyyn 11.5.–11.6.2024
Hän on [AlyÆŋ] -taidenäyttely yhdistää kahdeksan henkilön vision yhdeksi taiteilijaksi
Hän on [AlyÆŋ] -taidenäyttely yhdistää kahdeksan henkilön vision yhdeksi taiteilijaksi Inventing Artists -yhteisötaideprojekti huipentuu kuvitteellisen taiteilijan taidenäyttelyyn 11.5.–11.6.2024
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501