Lasten ja nuorten tekstejä
Sanataidekoulussa harrastaa vuosittain noin 250 lasta, nuorta ja aikuista, ja julkaisemme joka kevät yhteistekstikokoelman heidän teksteistään. Lastenkulttuurikeskuksella on myös oma sanataideblogi SANOJA, jossa julkaistaan lasten ja nuorten kirjoituksia. Erityisen vilkasta blogissa on marraskuisin Oulun kansainvälisen leffafestivaalin aikaan, kun sanataidekoulun harrastajat kirjoittavat blogiin elokuvajuttuja.
Kevään 2021 uutuuteena julkaistiin Lumotut sanat -podcast, jonka kahdeksassa jaksossa ääneen pääsevät kaikki sanataidekoulun 5–19-vuotiaat harrastajat!
Yhteistekstikokoelma
Lastenkulttuurikeskus julkaisee kerran vuodessa sanataidekoulun harrastajien yhteistekstikokoelman, jonka avaa vuosittain vaihtuvan kummikirjailijan tervehdys. Kokoelman julkkareita juhlitaan Lumotut sanat -festivaalilla, ja kummikirjailija kohtaa oululaisia sanataidelapsia ja -nuoria festivaalin taiteilijavieraana.
Tekstikokoelmat (PDF) avautuvat uuteen välilehteen kansikuvaa klikkaamalla.
Valokeila
Sanataidekoulu tekee tiivistä yhteistyötä Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa. Sanataidekoulun 5–19-vuotiaiden harrasteryhmät kirjoittavat Valokeila-julkaisua, josta löytyy marraskuisen festariviikon tärkeimmät leffa-arviot ja mehevimmät jutut. Vuonna 2014 Valokeila siirtyi verkkoon osaksi lastenkulttuurikeskuksen SANOJA-blogia.
Sanojan Valokeila-artikkeleihin pääset tästä linkistä.
Ensivuosinaan – vuodesta 2006 vuoteen 2013 – Valokeila ilmestyi päivittäisenä lehtenä koko festivaaliviikon ajan. Leffa-arvioiden lisäksi lehdessä ilmestyi sanataidekoululaisten elokuva-aiheisia kolumneja. Lehden vakiotavaraa oli myös pienten palsta, jossa sanataidekoulun 4–9-vuotiaiden ääni pääsi kuuluviin.
Vuosien 2006–2013 Valokeila-lehdet (PDF) avautuvat uuteen välilehteen kansikuvaa klikkaamalla.