Mikä on Elokuvareitti?
Perusopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluu monessa kunnassa kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuuriopetuksen suunnitelman toteutusta helpottamaan on tehty tukimateriaali, Kulttuuripolku. Oppilaan kulttuuripolulla eri kulttuuri- ja taidealojen sisällöt ovat sijoitetut eri vuosiluokkien opetukseen siten, että sisällöt tukevat opetuksen tavoitteita. Oulussa elokuvataiteen sisällöt muodostavat Elokuvareitin. Elokuvareitin toiminta on ajoitettu kolmannelle ja kahdeksannelle luokalle. Kolmannella luokalla painottuu tekeminen ja kahdeksannella katsominen. Elokuvareittiä voi soveltaa myös muissa kunnissa.
Voit katsoa opettajille tehdyn videoesittelyn "Elokuvareitti tuo elokuvakasvatusta kouluihin" tästä. Kesto 6 min.
Kulttuuriopetuksen yleisiin tavoitteisiin on mahdollista tutustua täällä.