Tuulikki Korhonen: MAALAAN MAISEMAANI - MAALAUKSIA JA VALOKUVIA
ARTtila
Hallituskatu 5
07.02.2024 12:00 - 25.02.2024 16:00
Näyttelyn työt ovat abstrakteja maalauksia ja valokuvia. Ehkä jostain kuvasta voi löytää puun tai linnun tai ruohonkorren, mutta itse paikkoja on mahdotonta tunnistaa. Taiteilijalle ne kuitenkin ovat olemassa ja hän tietää missä ne ovat. Korhonen maalaa maisemaansa värein. Hän voi maalata sen minkä väriseksi haluaa. Todellisuus saa kadota. Tunnelma ja taiteilijan oma mielikuva saavat viedä vallan.
Kamerallakin voi maalata. Tuulikki Korhonen ei anna realistisen maiseman rajoittaa, vaan liittää kuvaan värejä ja liikettä eri puolilta olinpaikkaansa. Tekniikoina tällöin ovat esimerkiksi monivalotus ja kameran liikuttaminen pitkän valotusajan aikana. Kokeileminen ja lopputulosten yllätyksellisyys ovat yksi ilon aihe lisää kameramaalauksessa.
ARTtila
Hallituskatu 5
Avoinna keskiviikosta perjantaihin kello 12–18 sekä lauantaina ja sunnuntaina kello 12–16.
![Linkki ulkoiselle sivustolle Linkki ulkoiselle sivustolle](/layout/siirtyy_ulkoiselle_sivulle.png)