Siirry sisältöön
suuriaunelmia.jpg

Suuria unelmia – Tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa

Kahvila-ravintola Valveen Paljetti
17.03.2023 15:19 - 27.03.2023 20:00

Faisa ja Salaado Qasimin sekä Rauhan ja hyvinvoinnin järjestön tuottama valokuvanäyttely, joka kertoo suomalaisten vaikuttajien uratarinoista. Ja siitä, kuinka ainutlaatuinen on jokaisen urapolku.

Yksi asia yhdistää kaikkia tarinoita: ne kertovat ihmisistä, jotka ovat toteuttaneet unelmiaan. He ovat muun muassa kirjoittaneet kirjoja, opiskelleet lääkäreiksi, tulleet valituksi kansanedustajiksi, perustaneet yrityksiä sekä puhuneet suurissa tapahtumissa. Toimintansa kautta he ovat muuttaneet maailmaa esimerkiksi edistämällä yhdenvertaisuutta, lisäämällä ymmärrystä.

Millaiset asiat edistävät sitä, että kaikki ihmiset pääsisivät toteuttamaan unelmiaan ja muuttamaan maailmaa? Monessa tarinassa tulee esiin se, kuinka suuri esimerkin voima on. Vähemmistöön kuuluvien ihmisten täytyy usein toimia edelläkävijöinä ja olla erilaisissa asioissa ensimmäisiä.

Kun moni tarinoiden päähenkilöistä oli nuori, heidän näköisiään ihmisiä ei Suomessa näkynyt eduskuntasaleissa, palkintogaalojen lavoilla tai toimittajina tv-ruudussa. Heidän yhteisönsä ääni ei usein kuulunut yhteiskunnassa. Moni heistä on ylpeä siitä, että voi nyt työnsä kautta toimia sellaisena roolimallina tai esimerkkinä, jota olisi itse nuorempana kaivannut. Näyttelyn tarinat osoittavat, miten tärkeää erilaisten ihmisten näkyminen yhteiskunnan kaikilla alueilla on. Siitä syntyy tunne: ”Tuo on minullekin mahdollista."


Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Christian Carion: MADELEINEN PARIISI (18.04.2024 18:30 - 20:05)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Joakim Oinas : Akustinen iltapäivä (19.04.2024 16:30 - 18:00)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (19.04.2024 18:00 - 20:05)
Lumotut sanat: KÖSSI KENGURU SARJAKUVIEN MAAILMASSA (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Lumotut sanat: RUNO-OLOHUONE (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Seminaari: BILLY WILDERIN RIKOKSEN MAAILMAT (20.04.2024 11:00 - 13:30)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (20.04.2024 14:00 - 16:00)
Lumotut sanat: SANAKARNEVAALI (20.04.2024 15:00 - 17:00)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (20.04.2024 16:00 - 18:45)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (20.04.2024 19:00 - 21:05)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (21.04.2024 14:00 - 16:25)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501