Siirry sisältöön
AnnaEmiliaJrvinensudenlapsensisarus.jpg

Anna Emilia Järvinen - Kepeys / kaaos

Galleria 5
27.07.2022 12:00 - 14.08.2022 16:00

Varovaisuutta ei ole, on villi ja mieletön sydän täynnä ylitsevuotavia tarinoita tavallisista asioista ja mystiikasta, läheltä ja kauempaa, alullepanijanaan henkilökohtainen elämys. Karu ja kaunis alkuvoima, sysimusta liemi täynnä värejä.

Ei ole kohtuutta, on ainutkertainen paikan ja ajan läpi näkevä silmä, likainen limainen koukku, todellisuuden lahjomaton kalastaja, ehtymättömän erehdyksen alulle saama kompastus ja hyväksynnän täyttämä kaipuu, kuoleman kokoaikainen läsnäolo.

Kaaoksen luoma ehjyys, erehdyksen suloinen kepeys. Kaiken kattava rakkaus, pelon tuoma syke sykkeessä.

Tämä on tositarina elon omituisista, yhdessä ryömivistä ristiriidoista.



Teokset ovat kolmen viime vuoden aikana toteutettuja uhman, uteliaisuuden ja läsnäolon aikaan saamia sekatekniikalla toteutettuja maalauksia.

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus vuosina 2021 ja 2022.



Anna Emilia Järvinen on vuonna 1990 Oulussa syntynyt ja Helsingissä tällä hetkellä työskentelevä kuvataiteilija. Järvinen valmistui joulukuussa 2020 Saimaan ammattikorkeakoulusta (nyk. LAB-ammattikorkeakoulu), sitä ennen hän opiskeli Limingan Taidekoulussa vuosina 2013–2016. Järvisen pääasiallinen media on ekspressiivinen sekatekniikkamaalaus ja kuvanveisto.

Avajaiset 26.7. klo 17–19

Linkki järjestäjän tietoihinLinkki ulkoiselle sivustolle (avautuu uuteen välilehteen)

Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Oulun ylioppilasteatteri: KERTTU JA HANNU (04.06.2023 19:00 - 20:20)
Oulun ylioppilasteatteri: KERTTU JA HANNU (04.06.2023 16:00 - 17:20)
Lumotut sanat: KAISLIKON PIILOSSA (04.06.2023 15:00 - 15:30)
Lumotut sanat: LEIJONAKUNINGAS (04.06.2023 13:00 - 15:00)
Kaisa Karvonen: Heijastuksia (31.05.2023 10:00 - 29.07.2023 15:00)
Silja Puranen: TALVIPUUTARHA (10.05.2023 12:00 - 04.06.2023 16:00)
Reeta Suvanto: KÄTETTY (10.05.2023 12:00 - 04.06.2023 16:00)
Anni Arffman: JOKA TAPAUKSESSA OTAN SINUT (10.05.2023 12:00 - 04.06.2023 16:00)
Photo North / Johanna Lecklin: TUMMASSA VEDESSÄ (29.04.2023 10:00 - 11.06.2023 20:00)
Lumotut sanat: INVISIBLE CHILD (22.04.2023 10:00 - 04.06.2023 20:00)
Lumotut sanat: YSTÄVÄ JOELLA (22.04.2023 10:00 - 04.06.2023 20:00)
Lumotut sanat: HIRVI, HEVONEN JA KAVERIT (22.04.2023 10:00 - 04.06.2023 20:00)
Teatrix -leiri 8-12-vuotiaille (05.06.2023 10:00 - 08.06.2023 14:00)
Rauhan kuvitelmia - sodanvastaista sarjakuvaa (06.06.2023 10:00 - 02.07.2023 20:00)
Ninni Korkalo: THE BEST LOVER (07.06.2023 12:00 - 02.07.2023 16:00)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501