Siirry sisältöön

Vellamo, veden tyttö

Pieni karhu 2002
Kirsti Luova ja Mikko Mononen (kuv.)
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2013
KOHDERYHMÄ
Lapset
NÄYTTELYTUOTANTO
Saareen

Eräänä yönä tähti tipahtaa veden vanhus Murrun kämmenelle. Vaikka tähtityttö saa Murrulta lahjaksi pyrstön ja kodikseen järven aallot, hän kaipaa silti tähtiystäviään ja lentämistä. Kirstin Luovan kiehtova satu rakentaa aivan oman vedenalaisen mytologian vanhoja vesimyyttejämme unohtamatta.

Kenelle? Vellamo, veden tyttösopii erittäin hyvin ryhmässä ääneen luettavaksi Mikko Monosen upeiden, suurien värikuvien ansiosta. Tarina kiehtoo ja vie mennessään niin päiväkoti-ikäiset kuin alakoululaisetkin. Myyttien käsittelyn yhteydessä kirja sopii mainiosti myös yläkouluun ja toiselle asteelle!

TULINUOLI

Kun salama syöksähti järveen ja valaisi kirkkaasti koko pohjan, Vellamo huusi: ”Odota! Näytä kuka olet!”
Salama pysähtyi ja kääntyi Vellamoon päin ja Vellamo näki, että salama oli poika, jonka silmät säihkyivät ja koko olemus leimusi kuin tuli. Hänellä oli pitkä punainen viitta ja kullanpunaiset hiukset. Vellamo katsoi häntä ihastusta täynnä ja sanoi: ”Sinähän olet kuin tähti!” –”Minä olen Tulinuoli, Ukkosen poika, meitä on monta veljeä.” Poika seisoi paikallaan ja säteili valoa aivan kuin tulenlieskojen nuolemana. ”En voi jäädä veteen, loikkaan takaisin pilviratsuni selkään.” ”Ota minut mukaasi,” Vellamo sanoi. Salama-poika tarttui Vellamoa kädestä ja he lennähtivät suoraan ylös vedestä pilviin.(s. 23.)

Vellamo lentää Tulinuolen mukana seikkailemaan taivaalle. Katso s.24–25 kuvaa ja kuvitteleVellamon ja Tulinuolen retki. Mitä he näkevät matkallaan? Millaisiin seikkailuihin he päätyvät? Mitä Tulinuoli haluaa näyttää Vellamolle? Näkeekö Vellamo, joka on ennen asunut taivaalla tähtenä, jotain tuttua?

Vellamo on entisessä elämässään ollut tähti ja Tulinuoli on salama. Mieti, millaisia henkilöhahmoja muut luonnonilmiöt voisivat olla? Keksiluonnonilmiöitä. Mieti, millainen olisi aurinko, tuuli, pilvi, ukkonen, sadepisara, lumihiutale jne. Kehitä jostakin niistä henkilöhahmo. Keksi hänelle nimi, ikä, luonteenpiirteet, ulkonäkö, perhe, ystäviä ja harrastuksia. Piirrä kuva hänestä.

VEDENHALTIJAKSI

Murru meni nukkumaan, ja niin Vellamo otti vähitellen hoitaakseen järven tehtävät ja oppi rakastamaan kirkkaita vesiä ja kauniita rantoja (s. 38).

Millaisia tehtäviä Vellamo sai hoitaakseen vedenhaltijana? Millainen on vedenhaltijan tavallinen päivä? Kirjoita Vellamon päivän kulku. Mitä hän tekee ensimmäisenä, kun herää? Entä kello 12, 16, 19 ja 22?

©Valveen sanataidekoulu 2013
Lumotut Sanat