02.10.2018
Perhekino ja elokuvatrikkipaja Hiukkavaaratalolla la 13.10.

Perhekino muuttaa jälleen Hiukkavaaratalon koko perheen leffaolohuoneeksi, jossa voi katsella elokuvia rennosti tyynyjen päällä makoillen ja leffaeväitä syöden.

Perhekino-tapahtumassa esitetään lasten ja nuorten tekemiä elokuvia - elokuvat ovat syntyneet Valveen elokuvakoulun viikkoryhmissä ja kesäleireillä. Näytöksen lomassa elokuvakoulun opettajat kertovat elokuvan tekemisestä ja harrastamisesta ja johdattelevat elokuvien teemoihin. Mukaan voi ottaa omat leffaeväät sekä viltin tai tyynyn, jonka päällä istua.

Hiukkavaaratalolla järjestetään myös elokuvatrikkipaja kello 11-13!

Ennen elokuvia voi tulla haastaamaan itsensä ja oman luovuutensa elokuvatrikkien teon parissa. Videokamera voi toimia taikasauvana ja kekseliäästi kuvattuna kaikki on mahdollista: voit kiivetä hämähäkkimiehenä seinää pitkin ylös, teleportata pulpetista toiseen tai muuttua koiraksi. Keksi oma elokuvatrikkisi, kuvaa se ja osallistu kilpailuun! Oivaltavimmat trikkielokuvat palkitaan ja esitetään Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla.

Perhekinossa esitettävät elokuvat soveltuvat yli 4-vuotiaille mutta kiinnostavat varmasti vielä kouluikäisiäkin. Vapaa pääsy!
Järjestäjinä toimivat Valveen elokuvakoulu ja Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali. Tapahtuma on osa Lasten kulttuurikaupunki Oulu -ohjelmaa.

Perhekino – elokuvailoa koko perheelle!
La 13.10. klo 13–14
Elokuvatrikkipaja klo 11-13
Hiukkavaaratalo, Tahtimarssi 3
Suositus: yli 4-vuotiaille
Vapaa pääsy
https://www.facebook.com/events/551676618624477/