02.10.2018
Taiken apurahojen ja avustusten haku 1.–31.10.2018 – myös lastenkulttuurin erityisavustus

Taiteen edistämiskeskuksen yhteisöjen toiminta- ja erityisavustukset ovat haettavissa lokakuussa. Avustukset on tarkoitettu vuoden 2019 toimintaan tai hankkeisiin. Lastenkulttuurin ja eri taiteenalojen yhteisöjen lisäksi haussa ovat festivaalien ja kulttuurilehtien avustukset, residenssiavustukset sekä avustukset kulttuurin saavutettavuuden, hyvinvointivaikutusten ja kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen.

Esittävän taiteen toimijoille jaetaan lisäksi syksyn haussa kertaluonteisesti miljoona euroa, joka kohdennetaan kolmivuotisiin toiminta-avustuksiin. Niitä voivat hakea esitystoimintaa tuottavat teatterit, sirkukset ja tanssitaiteen ja musiikin alan yhteisöt.

Yhteisöavustusten haut päättyvät 31.10.2018.

Lisätietoja ja hakulinkit: www.taike.fi/fi/avustukset-yhteisoille

Lastenkulttuurin avustusten haku on siirtynyt keväästä syksyyn

Myös Taiken lastenkulttuurin erityisavustusten haku on auki 1.10.–31.10.2018. 

Avustusta voivat hakea sellaiset oikeuskelpoiset yhteisöt, kuten yhdistykset, osuuskunnat ja yritykset, jotka eivät saa muuta valtion avustusta (esim. OKM:n avustukset) lastenkulttuuritoimintaan. Myös kuntien ja säätiöiden ylläpitämät organisaatiot voivat olla hakijoina. Rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet eivät voi saada avustusta, koska ne eivät ole oikeuskelpoisia yhteisöjä. Avustus on tarkoitettu taiteenalan ammattilaisten toteuttamiin hankkeisiin, ei harrastustoimintaan.

Lastenkulttuurin erityisavustuksia myönnetään vuonna 2019 toteutettaviin lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin. Lisäksi Taiteen edistämiskeskus myöntää lastenkulttuurin erityisavustuksien määrärahasta lasten- ja nuortenkulttuurin edistämisen kehittämishankkeisiin enintään 80 000 euroa. Kehittämishankkeita myönnetään 3 – 4 kpl, max. 25 000 euroa/hanke.

Lisäksi lastenkulttuurin erityisavustusten yhtenä painopisteenä on lasten- ja nuortenkulttuurin lähisaavutettavuuden edistäminen. Hankkeelle katsotaan myös eduksi, jos se toteutetaan yhteistyössä lastenkulttuurikeskuksen kanssa ja jos se edistää lastenkulttuuria tekevien taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia.