23.01.2017
Oulun kansainväliselle lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille uusi johtaja

Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin pitkäaikainen johtaja Eszter Vuojala jää eläkkeelle maaliskuussa 2017.

Festivaalin järjestäjän, Oulun Elokuvakeskus ry:n hallitus valitsi kokouksessaan Vuojalan seuraajaksi, festivaalin taiteelliseksi johtajaksi taiteen maisteri Anna Asplundin. Hän aloittaa toimensa kevään 2017 kuluessa.

Asplund on työskennellyt aiemmin muun muassa Oulun kaupungin ja Sodankylän kunnan palveluksessa erilaisissa media- ja elokuva-alan tehtävissä. Hänen erikoisalansa on mediakasvatus.

Oulun 36. kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali järjestetään 13. - 19.11.2017.