02.12.2018
FRIGGIN FOLKKIJOULU
Valvesali

Maamme kansainvälisesti tunnetuin uuden kansanmusiikin yhtye Frigg julkaisee yhdeksännen albuminsa marraskuussa ja lähtee joulukiertueelle laulusolisteinaan Johanna Försti ja Timo Rautiainen. Konsertissa kuullaan koko kansan rakastamia tunnettuja joululauluja, jotka saavat uuden muodon. Lisäksi ohjelmistoon kuuluu tätä kiertuetta varten sävellettyjä joululauluja, joiden lyriikat ovat nuoren kirjailijapolven kärkinimiin kuuluvan Juha Itkosen ja Kaustiselta kotoisin oleva runoilija Antti Huntuksen kirjoittamia.

”Projekti alkoi palavasta halusta tuoda aidosti kotoinen, lämmin ja sävykäs vaihtoehto nykyisen joulumusiikkitarjonnan rinnalle. Halusimme vangita projektiin todellista ja maanläheistä joulua - kaikkia niitä tunnelmia, joita omiin, kansanmusiikin täyteisiin joulumuistoihimme liittyy. Johannalla ja Timolla on molemmilla vahvat kytkökset kansanmusiikkiin ja he olivat luontevia valintoja projektin solisteiksi. Kiertue on meille erityinen tietysti myös siinä mielessä, että emme ole Friggin kanssa koskaan tehneet Suomessa näin mittavia kiertueita!”, kuvailee Friggin viulisti Esko Järvelä.

Frigg on valloittanut maailmaa vahvasti pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin nojaavalla, länsimaisten kansanmusiikkityylien fuusiolla, jota kuvaamaan maailmanmusiikkimedia on kehittänyt termin nordgrass viitaten yhtyeen
bluegrass-vaikutteisiin. Neljän viulun, kielisoitinten ja kontrabasson huippuunsa hiottu yhteissoitto ryyditettynä pirskahtelevalla ja humoristisella live-energialla on tehnyt vaikutuksen kuulijoihin ympäri maailmaa.

Johanna Försti muistetaan ennen kaikkea Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana, Jo Stance -yhtyeen räväkkänä solistina sekä 2016 Tähdet tähdet -ohjelman tähtikilpailijana. Mestaripelimanni Kaisu Förstin tyttärenä kansanmusiikki näkyy kuitenkin vahvasti hänen taustassaan: hän aloitti musiikkiopinnot 10-vuotiaana soittimenaan viulu sekä opiskeli Kaustisen musiikkilukiossa ja myöhemmin Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatuksen laitoksella.

Timo Rautiainen on muusikko ja näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen laulajana ja kitaristina. Soolouransa myötä Rautiainen on tehnyt aluevaltauksen myös kansanmusiikin
pariin, jota hän on opiskellut Kaustisella Ala-Könni -kansanmusiikkilinjalla. Vaikutteet kuuluvat Rautiaisen ohjelmistossa
tarkoin valittuina suomalaisen kansanmusiikin helminä, mutta myös hänen omana tuotantonaan.

Aika: su 2.12. klo 19

Paikka: Valvesali

Liput: 27/20 € Valveen lippumyymälä, Oulu10-palvelupisteet sekä www.ticketmaster.fi (lippujen hintaan lisätään toimituskulut)