Päivi Mettovaara

Olen valmistunut Oulun seudun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi vuonna 2009, suuntautumisvaihtoehtona seuratanssit. Kiinnostuin koulutuksen myötä erityisryhmien ohjaamisesta, niinpä aloitin pyörätuoli- ja neurotanssiryhmien ohjaamisen vuonna 2008. Pohjana ohjaamiselleni on ilo, tasa-arvo ja yhteenkuuluvuus.

Tahdon tuoda esteettömän tanssin ja liikkeen avulla jokaiselle iloa, valoa ja uusia kokemuksia niin, että jokaisella olisi tasavertainen oikeus kokea tanssin ja liikkeen tuomaa voimaa ja yhteenkuuluvuutta.
Taiteilijat ja kulttuurit -hankkeen kautta haluan kehittää omaa ammattitaitoani, löytää uusia näkökulmia ja kokemuksia kulttuurista työvälineenä. Toimin hankkeen kautta Oulun pohjoispuolella viemällä moniaistillisia liike-, ääni- ja rytmityöpajoja erityisryhmille ja ikäihmisille. Vapaa-aikani vietän suurimmaksi osaksi kotona, koska olen kahden pienen pojan äiti. Harrastan vapaa-ajalla laulamista, musiikin kuuntelua, lenkkeilyä, luonnossa liikkumista ja perheen kanssa touhuamista.

 

 Kuva:Heidi Risto