Lumotut sanat -sanataideviikot 9.5. - 10.6.2012
Valvegallerian valloittaa touko-kesäkuussa 2012 Antero Vipusen aarrearkku ja Kalevalan tarinat! Vuoden 2012 sanataideviikkojen teemaa kietoutuu kansanrunouuden, myyttien ja ikiaikaisten tarinoiden ympärille.
Antero Vipusen aarrearkku on kokonainen kalevalainen aistimaailma, jossa pääsee tutustumaan Kalevalan paikkoihin ja henkilöihin. Näyttelyssä voi pistäytyä Pohjolaan, kurkistaa Tuonelaan sekä soitella hauenleukakanteletta. Tämän kutkuttelevan maailman on luonut työryhmä Papu Pirtola, Taina Pailos, Paula Maunu, Kirsti Kauhanen ja Janne Inkeroinen. Tuotanto Lastenkulttuurikeskus Rulla (Tampere) ja Lastenkulttuurikeskus Lastu (Lapinlahti).
Sanataidepajoissa tutustutaan perinteisten Kalevalan tarinoiden lisäksi myös nykykirjallisuuden kertomuksiin, joista on löydettävissä kansanrunouden ja ikiaikaisen tarinaperinteemme siemeniä.
Näyttelyssä tarjotaan päiväkodeille, kouluille ja oppilaitoksille päivittäin tarinamatkoja ja sanataideseikkailuita 15.5. – 1.6.2012. Tarkka työpajatarjotin lähetetään kouluihin ja päiväkoteihin huhtikuun alussa. Koko sanataideviikkojen ajan sunnuntait ovat sanataidesunnuntaita, jolloin Antero Vipusen aarrearkku -näyttelyssä järjestetään lapsiperheille monenlaisia sanataiteellisia työpajoja. Tervetuloa!
Suora linkki Antero Vipusen aarrearkku -Youtube-videoon (kuvattu Kotkan pääkirjastolla)
Sanataideviikot lumosivat lähes 7000 kävijää
Kulttuuritalo Valveen sanataidekoulun järjestämien Lumotut sanat –sanataideviikkojen festivaalitapahtumiin, näyttelyyn ja työpajoihin osallistui lähes 7000 kävijää. Suuri osa vierailijoista oli päiväkoti- ja kouluikäisiä lapsia ja nuoria. Valvegalleriassa nähtiin värikylläinen ja hyväntuulinen näyttely Mainio Herra Iloinen ja ystävät, jonka pääosissa olivat taiteilija Linda Bondestamin lastenkirjakuvitukset. Valveen sanataidekoulu kiittää kaikkia vierailijoitaan, taiteilijoitaan ja kävijöitään.
Alla olevista linkeistä pääset tutustumaan aikaisempiin festivaaliohjelmiin.
Lumotut sanat 2007 │ Lumotut sanat 2008 │Lumotut sanat 2009 │Lumotut sanat 2010 │ Lumotut sanat 2011