Siirry sisältöön
16.11.2020

Oskari-gaalassa palkitaan lasten ja nuorten tekemiä elokuvia pe 20.11.

Oskari-gaalaa vietetään perjantaina 20.11. kulttuuritalo Valveella. 17. kerran järjestettävä gaala on osa Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin ohjelmaa. Gaalassa palkitaan lasten ja nuorten tekemiä elokuvia.

Yleisö voi seurata tapahtumaa livestriiminä Oskari-kilpailun sivuilla.

Kilpailussa mukana olevat 19 elokuvaa ovat nähtävissä Oskari-kilpailun sivustolla, missä voi myös äänestää omaa suosikkielokuvaansa. Kilpailussa on mukana elokuvia oululaislasten lisäksi ryhmiltä Kemistä, Muuramesta, Porista, Mänttä-Vilppulasta ja Helsingistä. Ala- ja yläkoulusarjojen tuomaristot ovat valinneet neljä palkittavaa teosta molemmista sarjoista.

Gaalan ohjelmassa on klo 18.00 alkava alakoulusarjan palkitsemistilaisuus, klo 19.00 on vuorossa yläkoulusarjan palkitsemistilaisuus.

Oskari-kilpailun ja -gaalan järjestäjinä toimivat Oulun lastenkulttuurikeskukseen kuuluva Valveen elokuvakoulu sekä Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali yhteistyössä Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kanssa. 

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia