Siirry sisältöön
17.06.2020

Puistopiknikit levittäytyvät uusiin paikkoihin

Oulun kaupungin kesäisten puistopiknikien ohjelma on valmis. Piknikit päätettiin järjestää uudella tavalla koronaviruksen vuoksi ja kaupunki etsi esiintyjiltä ideoita uusiksi toteuttamistavoiksi. Ehdotusten perusteella valitut ohjelmanumerot ovat nyt löytäneet paikkansa kesän ohjelmakartasta, joka sijoittuu aikavälille 27.6.-15.8. Tapahtumia on yhteensä 16.

Piknikit järjestetään poikkeuksellisena tapahtumakesänä kolmella eri konseptilla. Hoivakodeille suunnatut piknikit järjestetään yksityisluonteisesti, taloyhtiöiden ja asuntoalueiden piknikit on kohdistettu asukasyhteisöille ja kiertävät piknikit ilahduttavat pop up -henkisesti useissa eri sijainneissa päivän aikana. Tapahtumat levittäytyvät sekä kaupunkikeskustaan että useampiin eri kaupunginosiin.

”Ohjelmassa on esimerkiksi teekkarien paloauton lavalla soittava bändi, keikka Intiön asukkaille vesitornin huipulta, sirkusesitys kehitysvammaisten asumisyksikköön, kokeilevaa elektronista musiikkia veneessä kauppatorin seudulla ja monenlaista muuta mukavaa”, kertoo tapahtumien järjestämisestä vastaava Inka Koutaniemi BusinessOulun tapahtuma- ja markkinointiyksiköstä.

”Koronavirustilannetta on seuratta kevään ja kesän aikana tarkkaan ja yritetty löytää kultainen keskitie tapahtumien toteuttamiseen turvallisesti. Nyt tilanne näyttää siltä, että tämänkaltaisten ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien tekeminen on turvallista ja suositusten mukaista, joten on mukavaa päästä kertomaan tapahtumista ihmisille”, toteaa tuottaja Jarkko Halunen BusinessOululta.

Ohjelmatiedot löytyvät sivulta www.ouka.fi/puistopiknikit. Oulun puistopiknikit löytyvät sosiaalisen median kanavista Facebookista ja Instagramista, joita seuraamalla saa viimeisimmät tiedot tapahtumista.

Lisätietoja:
Inka Koutaniemi, tuotantovastaava, inka.koutaniemi@businessoulu.com, 040 809 2557
Jarkko Halunen, tuottaja, jarkko.halunen@businessoulu.com, 044 703 8274

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501