Siirry sisältöön
27.09.2022

Koulujen elokuvaviikkoa vietetään valtakunnallisesti 3.–9.10.2022

Koulujen elokuvaviikko on valtakunnallinen kaikille perusasteen kouluille sekä esi- ja alkuopetukseen suunnattu teemaviikko, jonka aikana oppilaat katsovat elokuvia, tekevät itse elokuvia työpajoissa ja käyttävät videokameraa oppimisen välineenä toiminnallisilla teematunneilla. Viikon vastuuorganisaatio on Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu. 

Elokuvaviikon aikana 3.–9.10.2022 opetukseen tarjotaan monipuolisia elokuvakasvatuksen sisältöjä, joiden avulla pääsee tutustumaan elokuvan mahdollisuuksiin pedagogisena työvälineenä. Kaikki sisällöt ovat oppilaitoksille maksuttomia ja löytyvät osoitteesta www.elokuvaviikko.fi. 

Elokuvakerronnan opiskelua ja elämyksiä

Elokuvakerronta on kuin kieli, jonka avulla voi ilmaista itseään sekä kuvata maailmaa ja sen mahdollisia muotoja. Koulujen elokuvaviikon materiaaleista löytyy monen tasoisia tapoja tutustua elokuvakerrontaan. Elokuvakerronnan aakkosissa oppilaiden kanssa voi pala kerrallaan tutustua elokuvan “kielioppiin”, jonka avulla kerrontaa rakennetaan. Lyhyiden tehtävien avulla liikkuvan kuvan illuusio ja elokuvallisen ajattelun perusteet tulevat tutuiksi. Tunnetaitotyöpajassa kameran edessä oleminen ja tunteiden tulkinta nousevat pääosaan. Työpajassa tutustutaan tunnetaitojen lisäksi elokuvan ominaisuuteen tunteiden välittäjänä. Oppiainekohtaisissa tehtävissä puolestaan hyödynnetään elokuvakerronnan välineitä kouluaineiden opiskelussa. 

Koulujen elokuvaviikon ohjelmistosta löytyy jälleen kattavasti myös elokuvakokemuksia, ja kouluja kannustetaan elokuvateatterivierailuihin. Yläkoululaiset pääsevät lisäksi tutustumaan elokuvaan ammattina, sillä heille on tarjolla elokuva-alan ammattilaisten etäkouluvierailu.

Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto löytyy kokonaisuudessaan elokuvaviikon verkkosivuilta.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501