Siirry sisältöön
20.09.2022

Kulttuuriavustusten hakuaika aikaistuu – Avustusklinikka järjestetään ti 27.9.

Oulun kaupungin vuoden 2023 kulttuuriavustusten hakuaika on 10.10.–4.11.2022. Avustuksia haetaan eAsioinnin kautta. Sivistys- ja kulttuuripalvelut tukee avustuksilla taiteen ja kulttuurin toimijoita sekä taiteen ammattilaisia ja heidän muodostamiaan työryhmiä.

Kulttuuriavustusten avustuslajeja ovat työtilatukiavustus, yhdistysten toiminta-avustus, projektiavustus ja tapahtuma-avustus. Ehdotuksen apurahojen saajista valmistelee Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden eri asiantuntijat. Valintaa ohjaavat sivistys- ja kulttuurilautakunnan hyväksymät apurahaperiaatteet. Kulttuurijohtaja tekee päätöksen avustusten saajista tammikuussa.

Avustusklinikka hakemusten laatimisen tueksi

Kulttuuripalvelut järjestää tänä vuonna avustusklinikan, jossa annetaan yleisiä ohjeita Oulun kaupungin kulttuuriavustusten hakemiseen ja opastetaan eAsioinnin käytössä. Tilaisuus järjestetään kulttuuritalo Valveella tiistaina 27.9. klo 15.30 alkaen. Tilaisuutta voi seurata myös etänä YouTubessa, Oulun kaupungin kanavalla.

Avustusklinikka-tilaisuudessa ovat paikalla kulttuurijohtaja Sami Ylisaari ja kulttuuripalvelupäällikkö Johanna Tuukkanen.

Lisää tietoa avustuksista löydät Oulun kaupungin verkkosivuilta >>

Takaisin


Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501