Siirry sisältöön
ErjaKarkkainen1.jpg

Erja Kärkkäinen: Maalauksia

Galleria Oskari Jauhiainen,
Syke-talo, Kirjastokuja 1, Kiiminki
04.08.2020 09:00 - 04.09.2020 17:00

Kärkkäinen on kotoisin Itä-Lapista tunturien ja isojen vesistöjen ääreltä kaamoksen ja keskiyön auringon keskeltä. Etelä-Suomessa vietettyjen opiskeluvuosien jälkeen hän palasi juurilleen Lappiin, jossa on tehnyt pitkän työuran vuorovaikutuskouluttajana ja teatteriohjaajana ja opettajana. 2010-luvulla hän toteutti toisen taiteellisen haaveensa, ja alkoi opiskella kuvataiteita Lapin yliopistossa. Anssi Hanhelan ja teatterityönsä kutsumana hän muutti vuonna 2016 Ouluun, jossa nykyisin asuu ja työskentelee kuvataiteilijana ja teatteriohjaajana.

Kärkkäisen teoksissa näkyy pohjoisen värit ja luonnon tarjoamat yksityiskohdat, jotka usein jäävät luontoreissaajalta näkemättä. Kärkkäinen ei suojaan maalaa näkemäänsä, vaan ennemminkin luontokokemuksen herättämiä omia tunnekokemuksia. Palautteiden mukaan hänen teoksensa nähdään eri tavoin. Ne synnyttävät monenlaisia mielleyhtymiä katsojien mielissä, joka on aina taitelijan mieltä kohottavaa. Teoksien abstraktivisuudesta huolimatta jotkut näkevät niissä tuttuja maisemakuvauksia ja toisaalla jotkut käyvät niiden äärellä värikylvyssä etsimässä valoa ja vitamiineja.

Kärkkäinen valitsee tekotapansa, materiaalinsa ja tyylinsä siten, että ne palvelevat parhaiten kulloistakin teemaa. Uusimmat työnsä hän on tehnyt maalaamalla, mutta hänen tuotannossa on paljon myös sekatekniikkatöitä. Maalauksia -näyttelyn työt ovat akryylimaalauksia.

Kärkkäinen on Oulun taiteilijaseuran ja Taidemaalariliiton jäsen. Hän on pitänyt useita näyttelyitä yksin ja yhdessä kuvataiteilija Anssi Hanhelan kanssa eri puolilla Suomea ja ulkomailla.

Galleria on avoinna:

Ma-to klo 8.30 -19
Pe klo 8.30-17
La klo 9-15
Su suljettu

 

 


Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Wim Wenders: PERFECT DAYS (19.04.2024 18:00 - 20:05)
Joakim Oinas : Akustinen iltapäivä (19.04.2024 16:30 - 18:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Lumotut sanat: KÖSSI KENGURU SARJAKUVIEN MAAILMASSA (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Lumotut sanat: RUNO-OLOHUONE (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Seminaari: BILLY WILDERIN RIKOKSEN MAAILMAT (20.04.2024 11:00 - 13:30)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (20.04.2024 14:00 - 16:00)
Lumotut sanat: SANAKARNEVAALI (20.04.2024 15:00 - 17:00)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (20.04.2024 16:00 - 18:45)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (20.04.2024 19:00 - 21:05)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (21.04.2024 14:00 - 16:25)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (21.04.2024 16:30 - 19:15)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501