Siirry sisältöön
Leevi-Lehtinen-Babylon-01.jpg

Leevi Lehtinen: BABYLON

Valvegalleria
02.06.2020 13:00 - 26.06.2020 20:00

"Olen humanisti tarkkailija. Keskeistä taiteellisessa työssäni on löytää luova aallonpituus ja virittäytyä sille. Pyrin löytämään heikkoja signaaleja ympäröivästä maailmasta ja vahvistamaan niitä. En halua olla tuomitseva vaan kriittinen. Rakastan ja vihaan maailman dualismia, jossa tuho ja elämänriemu tapahtuvat samanaikaisesti. Maailma ei lopu räjähdykseen, huutoon eikä kuiskaukseen vaan suuriin juhliin fanfaarien säestyksellä.”

Näyttelyssä on esillä kolmikanavainen mediataideinstallaatio Babylon, sekatekniikka 2019

Leevi Lehtinen on oululainen animaatio- ja mediataiteilija. Hän on opiskellut animaatiota Suomessa, Slovakiassa ja Hollannissa. Vuodesta 2002 lähtien hänen elokuviaan on esitetty yli 80 festivaalilla, 36 maassa, viidellä mantereella. Lisäksi Leevi on tehnyt mediataidetta tanssi- ja teatteriteoksiin, joita on esitetty ympäri maailmaa. Leevi Lehtisen installaatiotaidetta on ollut esillä museoissa, gallerioissa ja taidemessuilla Suomen lisäksi, Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Tšekeissä, Kreikassa ja Puolassa. Tällä hetkellä hän työskentelee valotaiteen läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa.

Tästä linkistä pääset Oulun Taitelijaseura -63:n verkkosivuille.


Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Celine Song: PAST LIVES (28.03.2024 18:30 - 20:15)
OULUN TAIDEKOULUN NUORET ESTRADILLA (28.03.2024 18:00 - 20:30)
Re:formi – Mediart: Cultivating Culture (16.03.2024 12:00 - 31.03.2024 16:00)
Sami Nyyssölä: Kuinka tehtiin Ilmastopakolaisen käsikirja (16.03.2024 10:00 - 17.04.2024 20:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Tarinat meissä -taidenäyttely (06.03.2024 10:00 - 05.04.2024 20:00)
Leena Holmström: AT THE KITCHEN TABLE (10.02.2024 10:00 - 07.04.2024 20:00)
Sebastian Reis: SALA TERRENA (10.02.2024 10:00 - 07.04.2024 20:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
OULUN TAIDEKOULUN NUORET ESTRADILLA (03.04.2024 18:00 - 20:30)
Katja Gauriloff: JE'VIDA (03.04.2024 18:30 - 20:10)
Katja Gauriloff: JE'VIDA (04.04.2024 18:30 - 20:10)
Vera Audentia Co.: Valheellinen mieli (05.04.2024 18:00 - 18:45)
Robin Campillo: PUNAINEN SAARI (05.04.2024 18:00 - 20:00)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501