Siirry sisältöön
andjust_mox_makela.jpg

Mox Mäkelä: ANDJUST

Elokuvateatteri Studio
13.06.2021 15:00 - 16:45

Mox Mäkelä kuvaa elokuvaansa seuraavasti:
”Matka läpi kituvan kylän vie meidät tupaan, jossa esiintyy kaikki se loisto, joka liittyy joihinkin ihmisen syviin intohimoihin, kuten sotiin, kahmimisiin ja uusista valloituksista unelmointiin.
Andjustin tuvan aarteista esiin poimitut villahousut, joita lisko tuttavineen ei ole vielä ehtinyt anastaa, ovat olleet aiemmin sodassa ja myöhemmin rauhassa, mutta ne palvelevat mielellään edelleen, jos tarvis, molemmissa. Mikäpä ne pysäyttäisi, kun sekä uusi aika että radiomielessä tulevaisuusaktiivisen pihapiirin kolkko viima vaatii perinteisiä pukimia.”
Mox Mäkelä on taiteilija, toisinajattelija, toisintekijä ja -eläjä: vakava aikalaissatiirikko, jonka pitkissä elokuvissa teksti ja kuva yhdistyvät ennennäkemättömällä tavalla tarinan viedessä katsojaa kohti suurempia, että pienempiä pöllähdyksiä.

Ohjaaja vierailee esityksissä lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantain esitys on ilman tekstitystä, sunnuntain esityksessä on englanninkielinen tekstitys.

Suomi 2020

Elokuvan kesto: 104 min

Vapaa pääsy! Vapaaliput ovat noudettavissa ennakkoon Valveen lippumyymälästä (avoinna ke–pe klo 16–19 sekä la–su klo 14–18).

Paikkoja rajoitetusti.

Ethän tule elokuviin oireisena.

Turvallisuusohjeet löytyvät Oulun elokuvakeskuksen sivuilta tästä linkistä.


Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Wim Wenders: PERFECT DAYS (20.04.2024 19:00 - 21:05)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (20.04.2024 16:00 - 18:45)
Lumotut sanat: SANAKARNEVAALI (20.04.2024 15:00 - 17:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (20.04.2024 14:00 - 16:00)
Seminaari: BILLY WILDERIN RIKOKSEN MAAILMAT (20.04.2024 11:00 - 13:30)
Lumotut sanat: KÖSSI KENGURU SARJAKUVIEN MAAILMASSA (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Lumotut sanat: RUNO-OLOHUONE (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (21.04.2024 14:00 - 16:25)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (21.04.2024 16:30 - 19:15)
Art-Being Family Club (22.04.2024 17:00 - 18:45)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (23.04.2024 18:30 - 20:35)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501