Siirry sisältöön
Vuokko_Hovatta_Kolmisin.jpg

Lumotut sanat: VUOKKO HOVATTA KOLMISIN

ValveLive
08.05.2021 18:00 - 06.06.2021 17:59

”Riemastuttavan erilainen runolevy”

Vuonna 2017 perustettu Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtye julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa Pysykää sängyssä sunnuntaisin syksyllä 2018. Albumin ohjelmisto koostuu kirjailija Riina Katajavuoren runoista, joita ovat säveltäneet Panu Savolainen ja Atte Kilpeläinen. Akustisen ja omaleimaisen soundin omaava Vuokko Hovatta Kolmisin yhdistää mielenkiintoisella tavalla kolme erilaisista taustoista tulevaa muusikkoa sekä Katajavuoren värikkäät, vivahteikkaat ja paikoin humoristisetkin tekstit.

Konserttia pääset seuraamaan ValveLiven Youtube-kanavalla www.youtube.com/valvelive lauantaina 8.5. klo 18 alkaen. Konsertti on ilmaiseksi katsottavissa 6.6. saakka! 

Vuokko Hovatta, laulu
Panu Savolainen, vibrafoni
Atte Kilpeläinen, alttoviulu

Kesto noin 60 minuuttia.

– Kuulin Aten ja Panun duoa Kansallisteatterin Lavaklubilla keväällä 2016 ja olin myyty kaksikon soundista, Ultra Brasta tunnettu Vuokko Hovatta kertoo yhtyeen synnystä.
– Samassa paikassa olin jo joitain vuosia aiemmin tavannut Riinan ja ehdottanut hänelle yhteistyötä. Nyt olemme tässä.

Näytelmä on osa Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikkojen virtuaaliviikkoa.
Katso festivaalin koko ohjelma osoitteesta: www.lumotutsanat.fi

Lisää ajankohtaisia tapahtumia

Wim Wenders: PERFECT DAYS (20.04.2024 19:00 - 21:05)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (20.04.2024 16:00 - 18:45)
Lumotut sanat: SANAKARNEVAALI (20.04.2024 15:00 - 17:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (20.04.2024 14:00 - 16:00)
Seminaari: BILLY WILDERIN RIKOKSEN MAAILMAT (20.04.2024 11:00 - 13:30)
Lumotut sanat: KÖSSI KENGURU SARJAKUVIEN MAAILMASSA (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Lumotut sanat: RUNO-OLOHUONE (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (21.04.2024 14:00 - 16:25)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (21.04.2024 16:30 - 19:15)
Art-Being Family Club (22.04.2024 17:00 - 18:45)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (23.04.2024 18:30 - 20:35)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501