Siirry sisältöön

Yokon Yökirja

Teos&Söderströms 2015
Annika Sandelinja Linda Bondestam (kuv.)
GENRE
Romaani
FESTIVAALIVUOSI
2016
KOHDERYHMÄ
Lapset

Yoko-tyttö kirjoittaa salaista yökirjaa, joka on kuin päiväkirjamutta öinen sellainen. Mukaan yökirjaan pääsevät ainakin päivän tapahtumat koulussa ja Yokon perhe, johon kuuluvat taiteilija-äiti, isä sekä pikkusisarukset Salvador ja Frida. Yhdessä parhaan ystävänsä, yläkerran Annan kanssa,Yoko muun muassa seuraa epäilyttäviä henkilöitä ja raportoi näistä Yökirjaansa. Mitä suunnittelee nainen, joka on ilmiselvästi Saapasjalkamurhaaja?

Kenelle? Yokon yökirja sopii alakouluikäisille lukijoille, joita kiinnostaakirjoittaminen ja ystävyys sekä 10-vuotiaan tytön maailma.

TAIDEKRIITIKOITA

Salvadorin mielestä kookkain taulu, jossa oli pastellinvärisiä palloja ja keskellä syvän sinipunainen kolmio, esitti äidin isovarvasta eräänä keskiviikkoaamuna. Salvador sanoi että taulun hinta on miljoona euroa. ”Saanko varata tuon suurenmoisen isovarpaan”, Anna huudahti niin kovaa, että monet kääntyivät katsomaan...
Anna esitteli juuri äänekkäästi mustavalkoista luonnosta jonka nimi hänen mukaansa oli ”Kalalokkien taistelu makkarasta”... (s.31)

Yoko ja hänen ystävänsä Anna sekä Annan pikkuveli Salvador leikkivät taidekriitikkoja Yokon äidin taidenäyttelyn avajaisissa. Valitse taidekirjasta sinua kiinnostava, abstrakti eli ei-esittävä kuva. Mitä kuvassa mielestäsi näkyy? Onko siinä ihmisiä vai eläimiä vai jokin maisema? Kirjoita ensin teoksen sisällöstä. Arvioi sitten oman kriitikkomakusi mukaisesti teosta, onko se mielestäsi hieno vai ei, entä kenelle suosittelisit näyttelyä, jossa tämä teos on? Minkä hintainen teos voisi olla? Anna teokselle myös nimi. Kirjoita sitten taidekritiikki valitsemastasi teoksesta.

Listatkaa nopeasti suureen hattuun, kattilaan tai rasiaan mahdollisimman monta erikoista tyyppiä. Keksi tyypille nimi, ikä ja ammatti (esim. Taimi Törrönen, eläkkeellä oleva kouluterveydenhoitaja, 78 v. tai Niklas Nordin, keskisuuren perheyrityksen varatoimitusjohtaja, 32 v.). Nostakaa vuorollanne itsellenne oma tyyppi, valitkaa taidekirjasta taidekuva (tai menkää oikeaan taidegalleriaan) nostamanne henkilöhahmon roolissa ja kirjoittakaa taidekritikkejä. Mitä juuri tämä henkilöhahmo ajattelisi taiteesta? Mihin taideteokseen hän kiinnittäisi huomionsa ja miksi?

SAAPASJALKAMURHAAJIEN JA MUIDEN EPÄILYTTÄVIEN HENKILÖIDEN JÄLJILLÄ

Hyvin outo tyyppi!
-Sinipunainen takki ja keltaiset kumissaappaat
-Puolipitkä ruskea kihara tukka
-Noin 35-vuotias
-Hulluna salmiakkiin
-Puhuu ruotsia
-On ehkä pianisti... (s.54)

Yoko ja Anna valitsevat pahaa-aavistamattoman henkilön kadulta tai kaupastaja alkavat varjostaa tätä.
Heidän mielestään epäilyttäviä henkilöitä on vaikka missä. Eräskin nainen on takuulla saapasjalkamurhaaja. Valitse jokin henkilökuva lehdestä ja leikkaa kuva irti. Voit myös valita kadulla tai kahvilassa näkemäsi kiinnostavan henkilön ja tarkkailla hetken aikaa häntä. Listaa ensin huomioitasi henkilön ulkonäöstä ja käytöksestä samaan tapaan kuin Yoko ja Anna. Kirjoita sitten tämän henkilön päivä-tai yökirjaa. Kuka hän on ja mitä hän ehkä suunnittelee? Onko hän rikollinen vai aivan tavallinen viaton kansalainen? Missähän käy päivän tai yön mittaan ja mitä hän ylipäätään elämässään puuhailee?

©Valveen sanataidekoulu 2016
Lumotut Sanat