Siirry sisältöön

Nauhoitettava ennen käyttöä

Myllylahti 2019
Mikko Koiranen
GENRE
Romaani
FESTIVAALIVUOSI
2021
KOHDERYHMÄ
Nuoret

Miro Alavusta piinaa epätietoisuus, kuka on hänen isänsä. Pienen digitointipuljun pitäjä Heikki tarjoaa Mirolle mahdollisuuden siirtyä VHS-kasettisoittimella ja aataminaikuisella kaukosäätimellä vuoteen 2002, aikaan ennen Miron syntymää. Samalla olisi mahdollista selvittää isän henkilöllisyys. Miro tapaa aikamatkallaan monia nykyajastakin tuttuja henkilöitä, eivätkä kaikki kohtaamiset suinkaan tee asioista yksinkertaisempia nykyajassa.

Kenelle? Mielikuvituksellinen ja vetävästi kirjoitettu nuortenromaani yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille. Plussaa tarinassa ovat elävästi kuvatut kerrostalolähiöympäristö ja vuosituhannen alun nuorisokulttuuri.

4+4+4+4

Tämä harjoitus sopii sisäänheittoharjoitukseksi eli tehtäväksi ennen kirjan lukemista.
1. Valitse kirjasta neljän lehden kääntämisen välein neljältä sivulta neljäs rivi kultakin (sivut 7, 15, 23 ja 31). 2. Valitse sitten kultakin riviltä sanoja 1–5. Kirjoita sanoja käyttämällä nelisäkeinen runo.
3. Voit vaihtaa sanojen järjestystä tai taivuttaa niitä.
4. Tunnustele, millaisia välimerkkejä haluat lisätä säkeiden väliin – vaihtoehtoina esim. kysymys- tai huutomerkki tai ajatusviiva johtavat erilaiseen tulkintaan.
5. Keksi runolle otsikko.

--- sulaa vai jäädä, eikä taivas osannut olla muuta kuin ---
--- mutta minulle isä oli pelkkä kolmikirjaiminen sana.
”Vittu saatana…” tyyppi murahti ja kumartui yhdellä ---
Sisälläni humahti miedosti. ”Siis et kai nää väitä---

Esimerkiksi näin:

Isä
Ei muuta kuin
kolmikirjaiminen sana
tyyppi:
nää.

Keskustelkaa ryhmässä, mitä asioita runot kertovat tarinasta. Esim. ylläoleva Isä-runo antaa vihjettä Miron tavoitteesta saada selville, kuka hänen isänsä on. Nää-pronomimuoto puolestaan paljastaa, että tapahtumapaikka on Oulu, koska nääittelyä käytetään Oulun seudun puhekielessä.


VHS-KASETTINAUHA

”Muutamia juttuja mää oon huomannu, että miten tuo toimii. Sen videon pittää olla tosiaan VHS:lle kuvattu suoraan. Mikkään muu kasetti eikä ees kopiot toimi. Lisäksi se kuva ei saa liikkua yhtään. Muuten se ikkuna ei aukia. Ja aina sen ikkunan avautumisen jälkeen se käytetty kasetti sylttää ihan täysin. Joskus oon joutunu aukasee koko nauhurin, että saan sinne sissään sotkeutunneen nauhan sieltä pois.” (s. 50).

Piirrä paperille VHS-kasettinauhaa. Aloita piirtäminen kädellä, jolla tavallisesti kirjoitat. Jatka katkeamattoman kasettinauhan piirtämistä noin minuutti. Vaihda sitten kättä ja piirrä myös toisella kädellä nauhaa nostamatta kynää paperista. Kirjoita sitten nauhalle henkilöitä, paikkoja ja keskeisiä esineitä. Mitä asioita muistat? Mitä asioita muut lukijat ovat nauhasotkuihinsa kirjanneet?

PORTTI

En nähnyt enää Heikin takahuonetta, mutta oikea jalkani oli vielä siellä. Se meni reiden kohdalta poikki ja hävisi kuin veitsellä leikattuun sumuun uponneena värisyttäen ilmaa ympärillään. Aika todella hurja näky. Taiteillen vasemman jalkani varassa nostin oikeankin jalan olkkarin puolelle, laskin sen lattialle ja suoristauduin seisomaan. Pääsin läpi… Minä jumalauta pääsin läpi. (s. 84–85).

Fantasiakirjallisuudessa on usein portteja, joiden kautta pääsee arkimaailmasta fantasiamaailmaan: Narniaan, Austraasiaan, Tylypahkaan jne. Portteja voi olla myös fantasiamaailmojen sisällä, kuten porttiavaimia tai teleportteja. Nauhoitettava ennen käyttöä -romaanissa portti on tv-ruutu.

Piirrä paperille nelikenttä.

PORTTI

Mikä esine/asia tai toiminta voisi olla sinun porttisi?

PAIKKA, JOHON VOI SIIRTYÄ

Mihin portin kautta pääsee siirtymään? Kuvaile paikkaa: älä siis tyydy kirjoittamaan ”metsään”, vaan kuvaile, millainen metsä on. Mikä vuodenaika? Millainen sää? Mitä näet metsässä? Hahmoja tai eläimiä? Mitä ääniä siellä kuuluu? Pystytkö koskettamaan jotain – mitä ja miltä se tuntuu? Miltä metsässä tuoksuu tai haisee?

SIIRTYJÄ

Kuka portin kautta siirtyy? Kuvaile siirtyjää: älä siis tyydy kirjoittamaan, että ”mies”, vaan kerro, millainen mies on. Minkä ikäinen? Minkä näköinen? Millaiset vaatteet hänellä on? Miten hän käyttäytyy?

TEKSTI

Kirjoita tarinaa hetki ennen siirtymää tai siirtymän jälkeen minä-kertojamuodossa.


MININOVELLI

Kirjoita edellistä harjoitusta hyödyntäen 7 virkkeen mininovelli:

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus.

©Valveen sanataidekoulu 2021
Lumotut Sanat