Siirry sisältöön
Myllytulli.jpg

PERUTTU: Myllytullin koulun lopputyönäyttely: AIKAKERROKSIA

Valvegalleria,
Konst o. deli
18.03.2020 10:00 - 08.04.2020 20:00

Myllytullin koulun kuvataideluokkien 30-vuotisjuhlanäyttely

AIKAKERROKSIA

Arkkitehtuuri. Ihminen. Asuminen.

Eilen. Tänään. Huomenna.                          

Myllytullin koulun 6. ja 9. kuvataideluokat sekä 9. luokan kuvataiteen valinnaisryhmäläiset ovat kolme kuukautta kestäneen lopputyöprosessinsa aikana tutkineet arkkitehtuuria, asumista ja ihmisen suhdetta omaan ympäristöönsä eri aikakausina. Jokainen on valinnut näkökulmakseen itselleen merkityksellisen aiheen ”Aikakerroksia” teeman alta. Yksi on lähtenyt kuvaamaan kodittomuutta, toinen on inspiroitunut katutaiteesta. Joku on rakentanut villiä mielikuvitusmaailmaa, kun taas toinen ottaa kantaa nykypäivän kaupunkirankentamiseen. Tutkiskeluprosessin kuvalliset lopputulokset ovat oivaltavaa, lasten ja nuorten näköistä, ajatuksia herättävää katseltavaa.

Teoksensa oheen oppilaat ovat myös työstäneet portfoliokirjasen, jossa tekijä kuvailee sanoin, kuvin, luonnoksin ja materiaalikokeiluin teoksensa synnyn ideointivaiheesta valmiin teoksen itsearviointiin asti. Portfoliot avaavat teoksen ideaa ja syntyprosessia näyttelyvieraalle — ja näyttelyvieraat voivat myös halutessaan kirjoittaa kommenttinsa portfolioihin.


More current events

Re:formi – Mediart: Cultivating Culture (16.03.2024 12:00 - 31.03.2024 16:00)
Sami Nyyssölä: Kuinka tehtiin Ilmastopakolaisen käsikirja (16.03.2024 10:00 - 17.04.2024 20:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Tarinat meissä -taidenäyttely (06.03.2024 10:00 - 05.04.2024 20:00)
Leena Holmström: AT THE KITCHEN TABLE (10.02.2024 10:00 - 07.04.2024 20:00)
Sebastian Reis: SALA TERRENA (10.02.2024 10:00 - 07.04.2024 20:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
OULUN TAIDEKOULUN NUORET ESTRADILLA (03.04.2024 18:00 - 20:30)
Katja Gauriloff: JE'VIDA (03.04.2024 18:30 - 20:10)
Katja Gauriloff: JE'VIDA (04.04.2024 18:30 - 20:10)
Vera Audentia Co.: Valheellinen mieli (05.04.2024 18:00 - 18:45)
Robin Campillo: PUNAINEN SAARI (05.04.2024 18:00 - 20:00)
Oulun ylioppilasteatteri: Casting-tilaisuus (06.04.2024 15:00 - 17:00)
Ilker Catak: OPETTAJAINHUONE (06.04.2024 16:30 - 18:10)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501