Siirry sisältöön
belzebubs_nayttely_oulu1_valve.jpg

JP Ahonen: Belzebubs - Tuhkien taival -näyttely | exhibition

Valvegalleria
10.11.2023 10:00 - 03.12.2023 20:00

Belzebubs on mokumentaarinen strippisarja, joka seuraa tavallisen
kultistiperheen arkea sekä perheenisän black metal -bändin tahmaista urakehitystä pirullisen lempeästi. Pohjimmiltaan Belzebubs on kuitenkin tarina periksiantamattomuudesta, neuvokkuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Samalla se tulee kertoneeksi ironiseen sävyyn sarjakuvantekijä JP Ahosen (Villimpi Pohjola, Perkeros) omasta pitkäjänteisestä työstä taiteilijana.

Henkilökohtaisena terapiatyönä alkanut strippisarja on muutamassa
vuodessa muovautunut tavanomaisesta nettisarjakuvasta
poikkitaiteelliseksi taideprojektiksi, joka yhdistelee nykymuodossaan
uniikilla tavalla sarjakuvaa, musiikkia ja animaatiota. Kansainväliseen
kulttisuosioon kasvaneella Belzebubsilla on yli puoli miljoonaa
seuraajaa eri somealustoilla, ja sarjakuva-albumeita on käännetty
lukuisille kielille. Tällä hetkellä Ahonen työstää Belzebubsista
myös animaatiosarjaa yhteistyössä turkulaisen Pyjama Filmsin ja Ylen kanssa.

Valvegalleriassa esillä olevat teokset ovat otteita Belzebubsin
6,66-vuotisen matkan eri vaiheilta.

Linkki järjestäjän tietoihinLinkki ulkoiselle sivustolle (avautuu uuteen välilehteen)

More current events

Thaddeus O'Sullivan: IHMEIDEN ÄÄRELLÄ (10.12.2023 18:30 - 20:00)
Oulun ylioppilasteatteri: SOMA ONNI (10.12.2023 15:30 - 16:45)
Vasili Reskalenko: LA VITA - Amore, Incontri, Memoria (05.12.2023 10:00 - 07.01.2024 20:00)
Aino Tervo: ELONMERKKEJÄ (22.11.2023 12:00 - 17.12.2023 16:00)
Jukka Silokunnas: GOOD BOY (22.11.2023 12:00 - 17.12.2023 16:00)
Mari Oikarinen: KOLME HUONETTA, SYDÄN (22.11.2023 12:00 - 17.12.2023 16:00)
Eriz Moreno: Minun väestönsuojani (18.11.2023 10:00 - 04.02.2024 20:00)
Koulujen Himmelit (17.11.2023 16:30 - 24.12.2023 12:00)
Harri Naumanen: Jotkut ovat todellisia (16.11.2023 12:00 - 30.12.2023 12:00)
Hanna Kukko & Aapo Kukko: Näyttelytkin synkronoituu! (10.11.2023 10:00 - 22.12.2023 20:00)
Vesi, rakkaani -Water, My Beloved (10.11.2023 08:00 - 07.01.2024 22:00)
Art-Being Family Club (11.09.2023 17:00 - 18.12.2023 18:45)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501