Siirry sisältöön
VappuTuomistojaMattiKoskinen.jpg

Vappu Tuomisto & Matti Koskinen – Making Babies

Pimento
Hallituskatu 5
09.11.2022 12:00 - 04.12.2022 16:00

Making Babies -videoteos on dokumentaarinen animaatio kahdesta
suomalaisesta ammattilaisesta, jotka työskentelevät avustetun lisääntymisen parissa. Jarna on lapsettomuuslääkäri helsinkiläisellä yksityisklinikalla ja Jaana seminologi ja tuotepäällikkö nautojen jalostusasemalla Hollolassa. Haastattelut on toteutettu vuonna 2018.

Ihmisen ja naudan lisääntymisessä on yhtäläisyyksiä; kummankin raskaus kestää yhdeksän kuukautta, ja uuden elämän alkamiseen tarvitaan kaksi solua, joiden yhteen saattaminen voi tapahtua myös näiden eläinlajien kehojen ulkopuolella. Kummassakin tilanteessa elämää luodaan ihmisen tarpeiden ja hyvinvoinnin vuoksi. Uuden yksilön syntymän ihme mahdollistaa ihmisille kauan kaivatun vanhemmuuden ja tilallisille maidon tuotannon jatkuvuuden.

Tekijöinä meitä kiinnostaa, miten ammatti, elinympäristö ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisten maailmankuvaan. Mikä on luonnollista ja itsestään selvää, mikä herättää edelleen ihmetystä?

Making Babies -elokuvan idea sai alkunsa, kun Vappu opiskeli
(tuotanto)eläintenhoitoa. Vuoden aikana hän työskenteli erilaisilla eläintiloilla, ja oli mukana naudan ja sian keinosiemennyksessä sekä synnytyksessä. Teokseen ovat vaikuttaneet myös omat kokemuksemme tahattomasta lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista.

Pimento on avoinna ma-ke 12-18, la-su 12-16

Linkki järjestäjän tietoihinLinkki ulkoiselle sivustolle (avautuu uuteen välilehteen)

More current events

Wim Wenders: PERFECT DAYS (20.04.2024 19:00 - 21:05)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (20.04.2024 16:00 - 18:45)
Lumotut sanat: SANAKARNEVAALI (20.04.2024 15:00 - 17:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (20.04.2024 14:00 - 16:00)
Seminaari: BILLY WILDERIN RIKOKSEN MAAILMAT (20.04.2024 11:00 - 13:30)
Lumotut sanat: KÖSSI KENGURU SARJAKUVIEN MAAILMASSA (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Lumotut sanat: RUNO-OLOHUONE (20.04.2024 10:00 - 02.06.2024 20:00)
Tuuli Teelahti, Anniina Lehtinen: ASCENDING (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Ilona Kivijärvi: HUHTIKUUN HUONE (03.04.2024 12:00 - 28.04.2024 16:00)
Oulu-opiston Taidekoulu UPIA: UPIAT ASKELEET (14.03.2024 08:30 - 20.04.2024 15:00)
Cathy Lee Crane: HARUN FAROCKI -OHJELMA 1-2 (21.04.2024 14:00 - 16:25)
Tiina Lymi: MYRSKYLUODON MAIJA (21.04.2024 16:30 - 19:15)
Art-Being Family Club (22.04.2024 17:00 - 18:45)
Wim Wenders: PERFECT DAYS (23.04.2024 18:30 - 20:35)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501