Siirry sisältöön
AtteTolonenKuukaudenkuvat.jpg

Pohjoinen valokuvakeskus / Kuukauden kuvat: No sleep till Pello: Atte Tolonen

Pohjoinen valokuvakeskus kuukauden kuvat -aulagalleria
06.09.2022 10:00 - 29.09.2022 20:00

Pellossa asuessani kävin katsomassa uuden Tähtien sodan kunnan kinossa eli siis koulun auditoriossa. Jostain syystä tekstit eivät filmissä näkyneet ja pari koululaista eturivissä eivät ymmärtäneet englantia, mutta katsoivat koko elokuvan tyytyväisenä. Lopuksi vielä kertoivat toisilleen, että olipa hyvä elokuva. Sen tarinan kerron usein Pellosta. Monia muitakin tietenkin on, mutta mielummin näytän kuviani Lapista. Valokuvaus on ollut tärkeä keino Lappiin kotiutumiseen. Lapin kuvat on monta kertaa otettu ennen minua, mutta on tärkeä, että saan myös itse niitä tallentaa. Pellossa asuin vain vuoden, enkä tiedä muutanko sinne enää koskaan. Pellon kunnalla ja sen ihmisillä on kuitenkin aina erityinen paikka sydämessäni. Tässä näyttelyssä ei ole yhtään kuvaa Pellosta, mutta sieltä lähdin Lapin kiertueelle. Ei unta ennen Pelhoa.

Linkki järjestäjän tietoihinLinkki ulkoiselle sivustolle (avautuu uuteen välilehteen)

More current events

Wes Anderson: ASTEROID CITY (30.09.2023 18:30 - 20:15)
Panu Johansson: Vesitornisinfonia / Water Tower Symphony (27.09.2023 12:00 - 22.10.2023 16:00)
Kaisu Heikkilä – Merkintöjä paikoissa: maalauksia (27.09.2023 12:00 - 22.10.2023 16:00)
Kehä-festivaali (26.09.2023 10:00 - 30.09.2023 21:00)
Kenneth Bamberg: Johan (16.09.2023 10:00 - 12.11.2023 20:00)
Caitlin E. Littlewood: Decay Theory (16.09.2023 10:00 - 12.11.2023 20:00)
Juha Vuorma: Haamuvarjo (16.09.2023 10:00 - 05.11.2023 20:00)
Anu Halmesmaa - TOINEN LUONTO: Häpeä (13.09.2023 12:00 - 01.10.2023 16:00)
Art-Being Family Club (11.09.2023 17:00 - 18.12.2023 18:45)
Jorma Styng: Mielen lentoa (06.09.2023 08:30 - 07.10.2023 19:00)
Wes Anderson: ASTEROID CITY (01.10.2023 18:30 - 20:15)
The Irish Festival of Oulu (04.10.2023 11:00 - 08.10.2023 23:00)
Petra Kaminen Mosher: ROIHU (04.10.2023 12:00 - 29.10.2023 16:00)
Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501