Oulun Valistustalorahaston apurahojen hakuaika on tänä vuonna 2.2.–26.2. klo 15.30 mennessä. Jaettava avustussumma on 175 000 euroa. Apurahoja haetaan sähköisesti eAsioinnissa.
Valistustalon apuraha on tarkoitettu ammattimaiseen/ammattitaiteilijoiden taiteelliseen työskentelyyn ja tuotantokustannuksiin. Apuraha voi kohdistua teosten alkuvaiheen kehittämiseen kuten käsikirjoittamiseen tai muuhun konseptointiin. Apurahoilla tuetaan myös yksittäisen taiteilijan tai työryhmän kansainvälistä verkostoitumista, esiintymis- tai näyttelykuluja mukaan lukien matkat. Rahastosta ei myönnetä alle 4000 euron apurahoja vuonna 2026.
Hakemukset arvioi asiantuntijaryhmä, jonka kokonaisarvioinnin perusteella päätöksen tekee sivistys- ja kulttuurijohtaja.
Oulun kaupungin kulttuuriavustukset
Lisätietoa ja linkit eteenpäin löydät Oulun kaupungin sivuilta.