Lokakuu käynnistyy perjantaina 3.10. Uuden musiikin lokakuun ohjelmistolla ja aiemmin Arcade Fire -yhtyeessä soittaneen kanadalaisen art pop -maestro Owen Pallettin Club Experience -konsertilla (3.10.). Aivan yksin looppikoneidensa äärellä viulua ja kitaraa soittaen Pallett laulaa ja luo äänimaisemia, jotka yhdistävät klassista musiikkia ja elektronisia kokeiluja. Sunnuntaina 5.10. Valvesalin lavalle nousevat puolestaan Heikki Ruokangas ja belgialainen Julien Tassin yhdessä Peltokurki-duon kanssa. Konsertissa kahden kitaran yhteissointi yhdistyy iskelmäpopin tarttuvuuteen.
Seuraavalla viikolla, perjantaina 10.10., hypätään Oulu Big Bandin mukaan aikamatkalle svengaavien sävelten kultakaudelle. In the Mood for Swing -konsertissa Big Band loistaa lavalla täydellä kokoonpanollaan ja lupaa kuulijoille rytmiä, svengiä ja syksyn sävyjä. Konsertin kapellimestarina toimii Kari Veisterä ja laulusolistina Satu Hammar. Keskiviikkona 15.10. Valvesalin lavalla kohtaavat vielä pohjoinen melankolia ja flamencon intensiiviset rytmit, kun flamenco-duo Anna Murtola ja Joonas Widenius (kuvassa) juhlistavat aiemmin tänä vuonna julkaistua albumiaan Estrella del Norte.
Koko perheen joulukonsertteja Valvesalissa vietetään sekä Mimmit-yhtyeen (pe 5.12.) että Soivan Siilin (su 14.12.) kanssa. Lauantaina 13.12. jouluun voi valmistautua myös Viihdepiikkareiden energisessä ja yllätyksellisessä Svengaten jouluun! -konsertissa, jossa unohdetaan hartaat joulun sävelet ja herätellään juhlan tunnelmaa popin, soulin ja jazzin sävyissä.
Tiedot konserteista sekä muista loppuvuoden tapahtumista löydät kulttuuritalo Valveen tapahtumaesitteestä tai verkkosivultamme kulttuurivalve.fi. Liput maksullisiin esityksiin ovat myynnissä Valveen lippumyymälässä (ilman kuluja) sekä Ticketmasterissa (hintaan lisätään käsittelykulut ja tilausmaksu). Lämpimästi tervetuloa tapahtumiimme!
Valveen tapahtumaesite syys-joulukuu
Lue Valveen loppuvuoden kattavan tapahtumaesitteen sähköinen versio alla olevasta linkistä, tai löydä omasi Valveelta sekä muista jakelupisteistä.