20.01.2016-21.01.2016
Katja Koukkula | Jussi Väänänen | Jaakko Toivonen: HIERARCHY

"Hierarchy" on koreografi-tanssijoiden Katja Koukkulan, Jussi Väänäsen ja Jaakko Toivosen kolmesta itsenäisestä duetosta koostuva kokoillan tanssiteos, jossa jokainen tanssija toimii vuorollaan koreografina kahdelle muulle.

Tekijät ovat lähtökohdiltaan kaikki kilpatanssijoita, mutta Toivonen on kouluttautunut ja työskennellyt nykytanssin parissa koreografina ja tanssijana jo reilun 15:n vuoden ajan. Koukkula ja Väänänen ovat siirtyneet kilpalattioilta teatteriin taideparitanssinsa myötä.

Esityksen punaisena lankana on hierarkia. Muuttamalla keskinäistä nokkimisjärjestystään "Hierarchy":n luomisen aikana tekijät haastavat taiteellista ajattelutapaansa ja identiteettiään esiintyjinä. Jokainen esiintyjistä joutuu pois mukavuusalueeltaan roolien vaihtuessa. Kokenut koreografi saa vapauden olla kerrankin ainoastaan tanssijan roolissa, yhdessä tyylilajissa uransa tehnyt tanssija laitetaan tekemään hänelle vierasta liikettä ja kolmas tanssija puolestaan asetetaan rumpusetin taakse.

Tanssi, koreografia: Katja Koukkula, Jussi Väänänen ja Jaakko Toivonen 
Valosuunnittelu: Janne Teivainen, puvustus: Jenni Ahtiainen

Esitykset: Ke 20.1. klo 19 ja to 21.1. klo 19 Valvesalissa

Liput: 22/17 € Valveen lippumyymälä (puh. 08 5584 7575, avoinna ke–su klo 12–19)

Kesto noin 1 tunti 20 minuuttia, sisältää väliajan

www.jussikatja.fi