05.03.2018-29.03.2018
Sirpa Heikkinen: Pinky Noise
Konst o. Deli

Sanaa hapuilevat huuleni tavoittelevat pinkkiä megafonia. Käteni puristaa paperia, jolla tämä teksti lepää. Purskahtaako suustani rotta vai tanssi. Miksi älähdän?


Älähdän kaikkien naisten puolesta, kaikkien tyttöjen ja kaikkien itsensä naiseksi tai tytöksi tuntevien puolesta. Olen kokenut, että niin kauan kun ei ole vapautta, on orjuutta, ja kun on orjuutta, on jollakulla ylenmäärin valtaa suhteessa toiseen. Haluan oikeutta kaikille toisille, erityisesti naisille ja tytöille. Ihmisellä on oikeus olla.


Tässä olen minä ja kuvataiteen aineopintojen taiteellinen lopputyöni, Pinky Noise. Missä tässä, kysyt. Ja heti perään: Missä on taiteellisuus?


Tässä on paikka: Lounaskahvila Konst o. Deli kulttuuritalo Valveen sisäpihalla Oulussa.


Kun konstin tulkinnassa etenee Ruotsin kielen avulla, sanan tarkoite on sekä taito että taide. Eräs ammoinen antiikin herra päätti kuitenkin tehdä eron noiden kahden t-ilmiön välille. Tämä tapahtui muutama vuosisata aiemmin, kun gregoriaaninen kalenterivuosi olisi osoittanut numeroa yksi. Näinpä on eritoten taiteen kylkeen kasautunut lukuisa kerros vääntöä ja teorioita. Monin paikoin taidemaailma - kysymäsi taiteellinen siis - on mielestäni joutunut vähin erin eristyksiin arjesta.


Minusta on mukavampaa aistia suoraan moninaisesti, siitähän pohjimmiltaan on taiteessa kysymys: nähdä, tuntea, maistaa, kuulla, haistaa... Siksi halusin päästä Pinky Noiseni kanssa teidän muiden luo. Näyttämään, että tämmöistä olen tehnyt ja tämmöinen olen, Heikkisen Sirpa. Yritän solahtaa paikkaan ja elämäänne, jakamaan kokemuksia kanssanne.


Kysymästäsi taiteellisesta: Aion olla paikalla pitkiä aikoja teidän ja eri tavoin toteutettujen kuvieni kera. Jutella kanssanne, julkilukea tekstejäni. Haastatella halukkaita. Kuvataiteeni? Sillä on useita olennoitumistiloja, joku roikkuu seinällä, toinen on taittunut kuutioksi, kolmannen päällä saatat tallata, neljäs takeltelee ulos kuvaruudusta, viides voi takertua kurkkuusi, kuudes on etsiytynyt tyynyn päälle... Hippunen sarjakuvan keinoja, valokuvan toisia ilmeitä, grafiikkaa...


Pinky Noise? Pinky on muunteluani. Olen antanut pinkki-huomiovärille yhteiskunnallisen y-lisän. Noise on meteliä, hälyä, jo ihan omana itsenään.

Näyttelyn lisäohjelma Konst o. Delissä:

Ke 14.3. klo 14  graafikko Maria Markus ja Sirpa Heikkinen jutustavat kuvataiteilijuudesta ja pinkistä väristä

Pe 16.3. klo 14 tekstiilitaitelija Vuokko Isaksson ja Sirpa Heikkinen vaihtavat ajatuksia Isakssonin väitöskirjan aihepiiristä: Käsityötä ja taidetta

Ma 19.3. klo 14.15 Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä näyttelijä Tuula Väänänen ja Sirpa Heikkinen juttelevat naisesta näyttämöllä, äitiydestä, tyttäriydestä

Ti 20.3. klo 14 kevätpäivänseisauksena tanssinopettajaksi kouluttautuva Taina Ala-Ketola ja Sirpa Heikkinen rupattelevat suojelemisesta lavealla pensselillä aina eläinsuojelusta ihmissuojeluun

Ti 27.3. klo 14 Sira Moksi ja Sirpa Heikkinen keskustelevat piirrosmaailmasta