05.10.2016-30.10.2016
Lauri Rankka
Galleria 5, ARTtila

Lauri Rankka:

Valmistunut taidegraafikoksi Suomen taideakatemian koulusta 1976.
Osallistunut lukuisiin grafiikan ja muihin yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla, sekä pitänyt useita yksityisnäyttelyitä.
Palkittu grafiikan näyttelyissä ulkomailla ja kotimaassa ja saanut Suomen taiteilijaseuran tunnustuspalkinnon 1988.
Julkisia teoksia mm. Oulussa Kaakkurin kirkon taideteokset 2004.
 
Madetojan alikulun teokset Oulussa 2009, sekä klparhaillaanvalmistuvat teokset Oulun ammattikorkeakoulun tiloihin.
Teoksia mm. Kiasman, Eduskunnan,sekä Wihurin kokoelmissa. Töitä myös useiden eri kaupunkien kokoelmissa.
Käyttänyt grafiikan teoksissa erityisesti akvatintatekniikkaa.

Viime aikoina keskittynyt käyttämään puuta, betonia ja rautaa töiden toteutuksessa.
Betoniteoksissa erityisesti maastavalutekniikkaa.
 

Näyttely on esillä 5.10.-30.10.

Tervetuloa!