02.05.2015-03.05.2015
Tuomas Lauriala: Maalauksia
Galleria 5

Hallituskatu 5

Avoinna 15.4. - 3.5. ke - pe klo 12 - 18, la - su klo 12 - 16.  Vapaa pääsy. Vappupäivänä 1.5. suljettu.

Tuomas Lauriala (s. Vaasa) asuu ja työskentelee tällä hetkellä Mikkelissä. Etelä-Savoon Lauriala päätyi Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan kautta, jossa hän työskenteli kahdeksan kuukautta heti valmistumisensa jälkeen vuonna 2003. Hän valmistui taidekoulu Maasta (Helsinki). Kuvataiteilijan ura alkoi yksityisnäyttelyllä Haukiputaan Jatulissa vuonna 1998. Lauriala on täydentänyt taideopintojaan myöhemmin Lahden taideinstituutissa.

Lauriala on osallistunut yksityis- ja yhteisnäyttelyihin vuosien varrella tasaisesti. Galleria 5:n näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Oulussa. Esittäytyminen on taiteilijalle merkityksellinen siksi, että hän on asunut Oulun kupeessa Haukiputaalla vuosina 1991–2000. Oulu on hänelle tuttu ja rakas nuoruuden kaupunki, josta myös Laurialan suku on lähtöisin. 

Lue lisää