23.03.2013
Sinivalkotaivas rokkaa- seminaari
Oulun Elokuvakeskus

Rock-musiikin käyttö suomalaisessa elokuvassa yleistyi 1950-luvun loppupuolelta lähtien, ensin parodisessa sävyssä, sittemmin niin sanotuissa iskelmäkaruselleissa. 

Myöhemmin asiaan on suhtauduttu vakavammin, niin dokumenttien kuin henkilö- ja yhtyebioskooppien kautta. Samoin rock-musiikin käyttö olennaisena osana elokuvien äänimaailmaa sinänsä on ollut jo pitkään arkipäivää. 

Oulun Elokuvakeskus hahmotti kotimaisen elokuvamusiikin historiaa yleensä viime vuonna seminaarissa, jossa luennoi populaarikulttuurin, erityisesti elokuvan, musiikin ja sarjakuvan tuntija, toimittaja Asko Alanen.

la 23.3. klo 10 - 14, elokuvateatteri Studio.  Vapaa pääsy.

Lue lisää