Pekka Leviäkangas

Lapsesta asti olen joko piirtänyt, kirjoittanut tai näytellyt tarinoita. Olen sunnuntailapsi, aina jossain muussa hetkessä kuin käsillä olevassa. Silti, tai ehkä juuri siksi olen kehittänyt itseäni järkeistämään ja järjestämään ympäröivää maailmaani toimimaan jouhevammin.
 
Olen koulutukseltani media-assistentti ja puolikas mediatuottaja. Harrastuksiini kuuluu vielä tänäkin päivänä tarinoiden keksiminen, joko kirjoittamalla tai soittamalla. Alan vaihdon kynnyksellä on hyvä kokeilla uusia  asioita. Sosiaali- ja terveysala on yksi paikka,
mihin tieni saattaa vielä minut viedä.
 

Päivitys 05.08.2013.

Pekka aloitti opinnot syksyllä 2013.