Työelämän tutkimuspäivät Tampereella 7.­8.11.2013

Otimme Minnan kanssa osaa Tampereella järjestettyyn seminaariin. Aiheena oli työn tulevaisuus, ja erityisen kiinnostuksen kohteenamme työryhmä, jossa käsiteltiin taiteen ja työelämän yhteyttä. Työhyvinvointi ja työelämän kehityksen suunta ovat olleet viimeaikoina paljon esillä; markkinatalouden raadollisuutta on pyritty tasapainottamaan suuntaamalla huomiota myös työhyvinvointiin ja ihmisten jaksamiseen. Hankkeemme onkin pyrkinyt tarjoamaan hengähtämisen ja itsensä kuuntelemisen hetken erilaisille työ ­ja ihmisyhteisöille.

Ensimmäisen päivän luento­osuus koostui Bathin yliopiston professori Hugh Lauderin puheenvuorosta, jossa käsiteltiin työn kansainvälisestä huutokaupaa, jossa halpa ja osaava työvoima hallitsee. Toisena päivänä oli vuorossa Aalto­yliopiston dosentti Mira Kiran näkemys merkityksellisestä työstä. Merkityksellinen työ: inhimillisesti kestävän työn näkökulma esitteli tutkimuksen kautta esille nousseita näkökulmia siitä, mitkä seikat koetaan yleisesti ottaen työhyvinvoinnin kannalta tärkeiksi, ja kuinka oman työn merkityksellisyyteen voi vaikuttaa.

Luento tarjosi oivallisia keinoja jäsentää omaa näkemystään työstään ja henkilökohtaisesta työidentiteetistään.

Seminaarin hedelmällisintä antia oli kuitenkin Taiteet ja työelämä ­työryhmä, jossa pyriittiin lyhyiden esitysten ja keskustelujen kautta vakiinnuttamaan Suomen taiteiden tutkimisen kenttää etenkin työhyvinvoinnin saralla. Työryhmän väitteenä olikin, että kulttuuriala voi osallistua entistä laajemmin ja systemaattisemmin työelämän kehittämiseen. Ryhmän alustukset toimivat katalysaattoreina keskustelulle taiteilijan ja taiteiden tutkijan asemasta ja vastuusta, sekä kertoivat mitä uutta taiteen tutkimisen saralla Suomessa tapahtuu. Työryhmän tarkoituksena on luoda pysyvä foorumi taiteen tutkijoille, ja ryhmän on toiveissa kokoutua myös tulevina vuosina.

Työryhmä tarjosi oivallisia verkostoitumismahdollisuuksia sekä keskustelua paitsi taiteen luonteesta, myös siitä miten taide voi auttaa ihmisiä valjastamaan itsessään jotain sellaista, johon muutoin ei kenties pääse käsiksi.

­Susanna

 

Osallistumisemme Taiteet ja työelämä­työryhmään antoi minulle uusia ideoita omaan työskentelyyni ja tutkimukseeni sekä joitakin kontaktejakin. Kaikkien omaa tutkimustaan esitelleiden ajatuksia oli todella mielenkiintoista kuunnella, mutta läheisimmiksi koin puheenvuorot Petri Jussilan TAI LIIKU­ -hankkeesta, Pälvi Rantalan laadullisen tutkimuksen pohdinnan, sekä Kirsi Heimosen & Anu­-Liisa Röngän ajatukset dialogisuuden mahdollisuuksista taide­ ja yritysmaailmassa.

Työryhmän puheenvuoroissa jaettiin ajatuksia taiteesta katalysaattorina ja merkitysten antajana. Tämä herätti keskustelua taiteilijan asemasta työelämässä, työyhteisöissä ja työntekijänä. Työelämä mielletään taiteesta erilliseksi, vaikka taiteilija voi tehdä taidetta työnään itsenäisesti, osana jotain yhteisöä ja/tai jollekin yhteisölle. Ehkä työelämä on edelleen joissain mielikuvissa nimenomaan piinkova bisenesmaailma, jossa pehmeillä arvoilla ei ole sijaa?

Entä missä vaiheessa taiteesta tulee väline, välinarvo? Taide voisi olla työyhteisössä tai hyvinvointialojen asiakaskunnille ikään kuin kaleidoskooppi, jonka lävitse ihminen katselee esimerkiksi arvojaan, omaa toimintaansa, unelmiaan ja koko elämänkirjoaan. Taide ei saa olla pelkkä väline, mutta se voi joissain yhteyksissä olla katalysaattori, käynnistäjä, kaleidoskooppi­ ohjain.

Käsiteanalyysin tarvetta herättivät käsitteet artistic intervention ja taidelähtöinen vs. taideperustainen toiminta. Onko taiteilijan tulo työyhteisöön interventio ja missä määrin? Onko taidelähtöinen toiminta vailla suuntaviivoja, holtittomasti suuntaan tai toiseen päätyvä toimintamalli, vai olisiko taideperustainen toiminta tälle kuvaavampi käsite? Itse taipuisin tanssitaiteilija­tutkija Kirsi Heimosen puoltamaan taideperustaiseen toimintaan. Siinä taide antaa perustan ja tuen toiminnalle, jota lähdetään rakentamaan taiteen lähtökohdista, ja ohjataan taiteen keinoin. Tuloksista ei voida etukäteen sanoa mitään, mutta taidetoiminta herättää kokemuksen, tuntemuksen, jolle taiteen tekijä antaa itse merkityksen. Myös kirjoittamisen ruumiillisuus – eletyn kehon sekä ruumiillisen ja sanallisen muistin mahdollisuudet kiinnostavat. Haluaisinkin kehitellä menetelmää, jossa näitä lähtökohtia hyödyntäen löydetään uutta itsestä ja sanataiteesta.

Myös tutkijan näkökulmasta työelämän tutkimuspäivät on monipuolinen foorumi oman tutkimuksen esittelyyn, siitä keskustelemiseen ja uusien tuulien tunnusteluun. Toivon pääseväni mukaan seuraaviinkin taidetta ja työelämää käsitteleviin työryhmiin, jos tällainen muodostuu perinteeksi.

­Minna