Jenni Kyllönen, Taiteiden maisteri

Olen valmistunut Lapin yliopistosta taiteiden maisteriksi tekstiilialalta sekä suorittanut seikkailukasvatuksen erikoistumisopinnot.  Olen toiminut lasten kanssa jo reilut kymmenen vuotta ensin harrastustoiminnan puitteissa ja myöhemmin valmistuttuani erilaisia käsityöpajoja ja -kerhoja ohjaten.

Oma taiteellinen työskentelyni keskittyy tarinoiden kertomiseen kuvin.  Teen kuvituksia maalaamalla akvarelleilla ja kirjomalla sekä tietokoneella. Lisäksi piirrän kahta sarjakuvaa, joista toisessa seikkailee päähenkilönä koira ja toinen on sanaton sarjakuva, joka kertoo kalan ja linnun vuorovaikutuksesta. Vapaa-ajalla nautin luonnossa liikkumisesta meloen, kävellen tai kiipeilen. Luonnosta saan voimaa ja ideoita, joita hyödynnän työssäni.

Taiteilija koulussa –projektissa ohjaan työpajoja, joissa yhdistyvät omat vahvuuteni, eli luonnossa liikkuminen ja luovuus. Käytän työpajoissani osaksi seikkailukasvatuksen metodeja ja pyrin suosimaan ryhmätöitä sekä erilaisia oppimisympäristöjä. Pajoissa aktivoidaan luovuutta ja mielikuvitusta sekä kehitetään motoriikkaa. Työpajani ovat siis moniaistillisia, eli niissä pitää käyttää päätä, tunteitaan ja vartaloaan. 

Päästä luovuus valloilleen ja tempaudu mukaan käsillä tekemiseen!  Kouluilla nähdään!