Antti Kairakari

Olen liikkunut, liikutellut ja kehoittanut liikkeeseen. Tanssi on monimutkaisten arvojen lataamaa touhua, liike sen sijaan jotain puhdasta ja jännittävää, jopa geometristä tai fysikaalinen ilmiö. Alaluokkien oppilaat ovat työpajoissani tutustuneet liikkeeseen. Olemme miettineet yhdessä erilaisia liikkeitä. Hienoja, siistejä, hassuja ja suuria tai pieniä... Suosikkeja ovat olleet kynttilän lepatuksen matkiminen ja säikähtävän lintuparven kuvioiden tekeminen käsin. Kaikki ovat voineet osallistua suurten aikuisen ihmisen kokoisten nukkien liikutteluun ja liikesarjojen suunnitteluun. Olemme tutustuneet unisonoon ja kaanoniin ja oppilaat, pojat mukaan lukien ovat suunnitelleet tansseja, anteeksi liikesarjoja.
Olen yrittänyt avata noiden seitsemästä kymmeneen vuotiaiden silmiä näkemään liikkeen. Sen joka tapahtuu asentojen välissä. Sen joka katkeamatta jatkuu. Jotta näkisimme maailman kauneuden ympärillämme ja voisimme nauttia yhtälailla puun oksien heilumisesta tuulessa kuin Villepekan heittämästä puolivoltista tai lehmän kielen  mäjähtävästä liikkeestä turvalle. Toivottavasti kehon ilmaisuvoimasta on voinut saada aavistuksen sen styroksipalloilla täytetyn nuken kautta.

Minun on aika jatkaa kohti uusia haasteita, työpajoissa tapaamani oppilaat ja opettajat ovat olleet innostuneita ja sukeltaneet hetken liikkeessä. Toivottavasti kipinä on jossain syttynyt.

Nähdään,
Antti