Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
29.11.2011
Kiitokset kirjoen
Syksyn myötä olen kulkenut pitkin Oulun kouluja kuljettaen repussani
vuoroin seikkailupajaa, vuoroin Afrikka-pajaa.
29.11.2011
Kohtaamisia taitokuppiloissa
Taas on pian edessä joka torstain tähtihetki – taiteilijoiden ikioma taitokuppila, jossa puhutaan paitsi kuluneen viikon opetustunneista, myös tulevien viikkojen vaiheista.
14.11.2011
Arkisia iloja ja jännityksiä
Työpajat pyörivät ja opetusmateriaalit ovat kovassa käytössä. Ensimmäinen työpaja alkoi lukion ensimmäisen luokan kanssa. Se oli ”Kirjainten anatomiaa” -paja.
08.11.2011
Herään hämärään aamuun
Herään hämärään aamuun. Kahvinkeitin porisee lempeällä äänellään, kun pakkaan laukkuun tarvittavat välineet ja täytän pussin värikkäillä lasihelmillä sekä puuvillalangoilla.
Lokakuu 2011
25.10.2011
Työni koordinaattorina…
…on puolentoista kuukauden mittaisen ajanjakson aikana pitänyt sisällään monenmoisia käänteitä ja vaiheita.
18.10.2011
Improa, vuorovaikutusta, mokailua...
Viimeinen viikko ja urani hankkeessa nimeltä Taiteilija koulussa (Oulussa) on saapunut päätökseensä. Käteen on jäänyt hauskoja kokemuksia, arvokkaita kontakteja, uusia ystäviä, mahtavia työkavereita ja paljon, paljon naurua.
14.10.2011
Uusin tuulin takaisin kouluun
Nyt on suunta yliopistosta takaisin koulun penkille. Onneksi on kuitenkin niin, että pääsen itse niin sanotusti opettajan paikalle! Se tuo omat haasteensa ja tavoitteensa osallistumiselleni ”Taiteilija koulussa” -hankkeeseen.
05.10.2011
Syksyn kirjo
Pajassani Solmut selviksi seikkailen on nautittu syksystä täysin rinnoin. Työpajassani opetellaan tarkkailemaan ympäristöä ja kirjomaan käsin peruspistoja käyttäen. Olemme alaluokkalaisten kanssa heittäytyneet etsimään uusia asioita lähiympä
03.10.2011
Vuorovaikutuksesta
Oletteko huomanneet miten usein ”ensivaikutelma on pettänyt”? Miten usein ujous tulkitaan tylyydeksi tai innokkuus yksinkertaisuudeksi? Miten usein ihmiset antavat ja vastaanottavat täysin päinvastaisia signaaleja, kuin on tarkoitus?
Syyskuu 2011
16.09.2011
Draamaa ja teatteria syksyn väreissä
Syksyn työpajat ovat hurahtaneet käyntiin vauhdikkaasti kesällä kerätyllä puhdilla. Oppilaat ovat iloisia ja innokkaita, eikä väsymys tunnu painavan vielä kiireisiä opettajiakaan. Taiteilija on otettu luokkiin vastaan avosylin ja hymyssä suin.
13.09.2011
Syksyn uudet tuulet
Pitkän ja mukavan kesäloman jälkeen oli jälleen antoisaa palata työn pariin. Työviikko käynnistyi mukavasti pullakahvien äärellä jatkuen siitä uusien työpajojen suunnittelulla.
07.09.2011
Koulurauhaa!
Tiistaina, 24.8. Suomen kouluihin julistettiin koulurauha täältä Oulusta käsin. Oululaiskoulujen oppilaat ovat tänä vuonna halunneet erityisesti kiinnittää huomiota netissä tapahtuvaan kiusaamiseen.
01.09.2011
Innostuneisuus tarttuu
Taiteilija koulussa –hanke on palannut kesätauolta ruskettuneena ja levänneenä! Anu-Maarit Moilasen singautettua hankepallon Heidi Simppalalle hän puolestaan kopitti sen minulle, joka pompottelen kyseistä palloa aina vuoden loppuun asti.
Kesäkuu 2011
17.06.2011
Yksi vuosi Taiteilija koulussa -hankkeessa
Näin kesän alla kaikki hankkeen taiteilijat ovat siirtyneet jo kesälomille ja ihanan auringon alle. Kulunut vuosi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja täynnä hienoja oivalluksia, jotka toivottavasti jäävät elämään kouluille taiteilijoiden lähdet
08.06.2011
Koulut loppuivat, leirit alkoivat
Viime viikoilla kouluissa vietettiin kevätjuhlia ja oppilaat kirmasivat kesälomille. Katselen kevättä taaksepäin ja muistelen monia uusia kasvoja, opettajia ja oppilaita. Erityisesti mieleeni jäi kevään viimeinen animaatiopaja.
01.06.2011
Viimeisiä päiviä viedään
Taiteilija koulussa –hanke alkaa olla osaltani päättymässä. Kolme kuukautta tuntuu näin taaksepäin katsottuna lyhyeltä ajalta, vaikka monia asioita nämä kuukaudet ovat pitäneet sisällään.
Toukokuu 2011
25.05.2011
Älä lue sitä kirjaa!
Lasten ja nuorten lukemisesta ollaan jatkuvasti huolissaan eri puolilla länsimaista maailmaa. Mietitään, lukevatko lapset tarpeeksi, ja jos lukevat, onko teos hyvää luettavaa.
19.05.2011
Pehmeää anarkiaa Oulun koulussa
Neulegraffiti -työpajassa vallitsee tiivis työn tohina ja välillä aivan rauhaisa puikkojen helinä, kun on menossa luova hetki. Työpajassa on kuultu myös ilon kiljahduksiakin!
17.05.2011
Tärkeintä on itse tekeminen
Dokumenttielokuvapajan alussa kysyn oppilailta, että kuinka moni on katsonut dokumenttielokuvan viime aikoina. Yksikään käsi ei nouse ylös. Olen hieman hämmästynyt, että lukiolaisetkaan eivät katso dokumentteja.
04.05.2011
Omaa puuta katsellessa ei ole yksin
”Oot eläny värikästä elämää!”, tokaisi ponnekkaasti eräs kuudesluokkalainen esiteltyäni omaa näytekansiota eräällä Oulun kouluista. Tuohon lauseeseen kiteytyy monta asiaa: lasten varauksetonta suhtautumista, ennakkoluulottomuutta ja koulu
Huhtikuu 2011
26.04.2011
Maalaamisen meininkiä
Viime viikolla vietettiin viimeiset hetket maalaamisen maailmoissa tältä erää. Maaliskuusta lähtien Pintaan!-maalausmatkalla ovat olleet vitos- ja kutosluokkalaiset useilla Oulun kouluilla mukaanlukien myös muutama yläasteluokka.
18.04.2011
Kuunnelmia ja dokumentteja
Viimeiset seitsemän viikkoa olen ollut dokumenttielokuvien ja radiokuunnelmien maailmassa. Tuntuu mukavalta, kun saa tehdä töitä tykkäämänsä asian parissa ja viedä siitä ilosanomaa myös kouluille.
12.04.2011
Neljä viikkoa täyttä tohinaa
Neljä viikkoa, lukuisia opettajia ja kolminumeroinen luku oppilaita takana. Mitä on jäänyt käteen? Hyviä muistoja, paljon naurua ja vauhdikkaita tilanteita.
08.04.2011
"Mun pienoismallista tulee niin mahtava!"
Epävireisen kuuloiset koulunkellot soivat sisälle. Odotin 4. luokan oppilaita jo luokassa ja pian luokkahuoneen ilmapiirin täytti iloinen melu. Siitä olikin aikaa, kun viimeksi olin ollut sen ikäisten oppilaiden seassa.
04.04.2011
Muodon makustelua
Olen pitänyt muotoilupajojani tähän mennessä neljäsluokkalaisille, joilla virtaa olisi riittänyt vaikka mihin. Paperi voi vaikuttaa perustylsältä materiaalilta, mutta luovien oppilaiden käsissä pajoissani on kohonnut jo monia torneja....
01.04.2011
Liikettä!
Olen liikkunut, liikutellut ja kehoittanut liikkeeseen. Tanssi on monimutkaisten arvojen lataamaa touhua, liike sen sijaan jotain puhdasta ja jännittävää, jopa geometristä tai fysikaalinen ilmiö.
Maaliskuu 2011
21.03.2011
Ihania oivalluksia, äänekkäitä innostuksia
Parin kolmen viikon tuntisuunnitelmien tekemisen, opetusmateriaalin kuvaamisen ja muutamien opetuskertojen jälkeen otsikko kertoo tärkeimmän: on mahtavaa huomata alaluokkalaisten jänniä ratkaisuja animaation lavastuksien ja jopa kuvauksenkin suhteen.
18.03.2011
Taiteilijan matkalaukku on inspiraatioista tehty
Elin ja hengitin kouluaikana kuviksentunneista. Ne olivat niitä tunteja, jolloin sai luoda, ilmaista, revitellä, haltioitua ja uppoutua. Jotakin samanlaista toivoisin alullaan olevan ”Taiteilija koulussa” -hankkeenkin tavoittavan