Yhteistyötä yleissivistävän taidekasvatuksen kanssa
Valveen sanataidekoulu tukee koulujen ja päiväkotien yleissivistävää sanataidekasvatusta sekä luo taidesiltoja koululaisten iltapäivätoiminnan ja sanataidekoulun tuottamien kuvitusnäyttelyiden, tarinatuokioiden ja taidetyöpajojen välille.
Yliopiston taideaineiden ja antropologian laitoksen ja sanataidekoulun hedelmällinen yhteistyö on jatkunut jo vuosia ja yhteistyömalleja kehitettiin lukuvuonna 2007 - 2008 myös kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Vuonna 2008 sanataidekoulussa jatkuivat monet jo aikaisempina vuosina käynnistyneet projektit esimerkiksi erityisryhmille, kuten Oulun ensikodin äideille ja vauvoille sekä maahanmuuttajalapsille.
Jos olet kiinnostunut työpajoista, projekteista, koulutuksista tai muusta yhteistyöstä sanataidekoulun kanssa, ota ihmeessä yhteyttä!
Yhteystiedot