Valveelle kotiutuneet
Valveen lastenkulttuuri
Valveen lastenkulttuurin kautta saat mahdollisimman kattavasti tietoa lasten ja nuorten kulttuuritarjonnasta niin Oulun alueella kuin valtakunnallisesti. Valveen lastenkulttuuri myös suunnittelee ja tuottaa monipuolista tekemistä ja toimintaa koko perheelle - pikkusiskoista kummeihin ja mummoihin: työpajoja, koulutuksia ja tapahtumia. Lisäksi Valveen lastenkulttuuri osallistuu koulujen kulttuuriopetussuunnitelmien valmisteluun.
Katso myös kulttuurikiikari.fi!
Valveen elokuvakoulu
Valveen elokuvakoulu järjestää elokuvakursseja ja työpajoja lapsille, nuorille ja koko perheelle. Opettajille ja erilaisten kerhojen vetäjille on tarjolla myös mediakasvatuskursseja ja -projekteja.
Valveen sanataidekoulu
Sanataide tarkoittaa kaikkea sanoihin ja taiteeseen liittyvää: puhumista, kuuntelemista, kirjoittamista ja lukemista. Valveen sanataidekoulussa tuota kaikkea harrastavat lapset ja nuoret - vauvasta aina parikymppisiin asti.
Elokuvat, valokuvat ja muu taide
Kulttuuritalo Valveen elokuvapalveluista vastaa Oulun Elokuvakeskus.
Pohjoinen valokuvakeskus puolestaan järjestää koti- ja ulkomaisia valokuvanäyttelyitä, valokuvatyöpajoja ja seminaareja. Se myös organisoi ja koordinoi erilaisia valokuvataideprojekteja. Näyttelyt ovat pääasiassa Rantagalleriassa ja Kummigalleriassa.
Tanssia, teatteria, musiikkia, lukemista
JoJo - Oulun tanssin keskus on pohjoisen Suomen ammattitanssin tuotantokeskus, joka toimii Valveella. Valveella pitävät majaansa myös balettikoulu Sinikello, tanssiharrastusmahdollisuuksia lapsille ja aikuisille tarjoava Citydance, flamencotanssikoulu Amanecerá sekä North Hill Country Dancers.
Oululaisista teattereista Valveelle ovat kotiutuneet Oulun Ylioppilasteatteri sekä nukketeatteri Akseli Klonk. Molempien estradi on Valvenäyttämö.
Lisäksi Valveella tekee työtään Soiva Siili, lastenmusiikin oululainen ammattilainen. Valveella sijaitsee myös pohjoissuomalaisen aikakauslehden Kaltion toimitus.
Valveella sijaitsee myös Oulun kaupungin kulttuuriasiainkeskus, kaikkien kulttuurilaitosten hallinnollinen keskus.
Festivaaleja!
Tärkeä osa kulttuuritalo Valveen toimintaa ovat tietyt Oulussa vuosittain järjestettävät festivaalit. Talo täyttyy eri vuodenaikoina eri taiteenalojen ammattilaisista, harrastajista ja yleisöstä. Tervetuloa mukaan!
- Lasten ja nuorten teatteripäivät helmikuussa
- Oulun Musiikkivideofestivaalit elokuussa
- Tanssia tyrkyllä syyskuussa
- Kesäaika päättyy -teatterifestivaali lokakuussa
- Kansainvälinen lastenelokuvien festivaali marraskuussa